Minä Olen -Verkkokauppa > Vaara vaanii kattilassa

Vaara vaanii kattilassa

Mats-Eric Nilsson & Henrik Ennart

Kotona leivottua pullaa pidetään vaarallisempana kuin tehdastekoista. Monissa esikouluissa kielletään lapsia nykyisin osallistumasta keittiötöihin, ja toisinaan heitä kielletään jopa itse levittämästä voita leivän päälle. Nakkikioskin pitäjän on paljon helpompi saada lupa jauheperunasoseelle kuin oikean perunasoseen myymiseen. Tuoretavaroiden käsittelyä pidetään nykyisin hyvin riskipitoisena - kun taas teollisesti hyvin raskaasti käsitellyt ja mauttomat elintarvikkeet ristiriitaista kyllä täyttävät kaikki viranomaisvaatimukset. Miten näin on päässyt käymään?

Vaara vaanii kattilassa osoittaa, miten lait ja säädökset suosivat ravitsemuksellisesti vähäarvoista teollisuusruokaa perinteisesti valmistetun ruoan kustannuksella. Silti juuri valtavissa ruokatehtaissa vaarallisilla bakteereilla ja viruksilla on parhaat mahdolisuudet syntyä ja levitä. Sairaalabakteeri, sikainfluenssa ja uudet aggressiiviset suolistobakteerit ovat vain osa niistä terveyteen kohdistuvista vaaroista, jotka voidaan jäljittää EU:n tuella ympäri Itämerta perustettaville ympäristöä tuhoaville teollisuusmaatiloille, joissa on kymmeniätuhansia eläimiä. Mats-Eric Nilsson, joka ravisti suomalaisia elintarvikkeiden kuluttajia menestysteoksellaan Aitoa ruokaa, vie nyt toimittaja Henrik Ennartin kanssa ruokakeskustelua pitkän askeleen eteenpäin.

Vaara vaanii kattilassa
 Vaara vaanii kattilassa

Hinta: 25.00 € 27.00 €
Tuotekoodi: 101030

 
 Ostoskori

Minä Olen -Kauppa, Hämeentie 68, 00550 Helsinki, Finland
puh. (09) 278 2224, fax (09) 278 2227, sähköpostiosoite kauppa@minaolen.com
Viimeksi päivitetty 2013-05-13 13:23:35