Minä Olen -Verkkokauppa > Aalto on Meri - Mystinen Henkisyys

Aalto on Meri - Mystinen Henkisyys

Tunnettu henkinen opettaja, zen-mestari ja katolinen munkki Willigis Jäger haluaa tuoda mystiikan erilaiset traditiot uudelleen ihmisten tietoisuuteen ja saattaa ne sovintoon sekä keskenään että modernin maailmankuvan kanssa. Jäger puhuu Jumalasta, uskonnosta ja uskon mysteereistä kiihkoilematta ja selkeästi. Hän avaa lukijalle näkymän uskonnollisuuteen, joka ei sulje pois järkeä tai älyllistä kritiikkiä. Teos on laadittu toimittaja Christoph Quarchin ja Jägerin käymien keskustelujen pohjalta, ja sen tarkoitus on johdattaa lukija sisäiselle tielle. Saksalainen pappi Willigis Jäger on yksi aikamme merkittävimmistä henkisistä opettajista. Mystisen ja mietiskelevän länsimaisen kristinuskon traditioihin juurtuneena hän aloitti kaksitoistavuotisen zen-harjoituksen syventääkseen kokemustaan. Kuusi vuotta tästä ajasta hän vietti Kamakuran zen-keskuksessa Japanissa. Vuodesta 1983 vuoteen 2000 Jäger johti meditaatiokeskusta Würzburgin Münsterschwarzachin luostarissa. Työtä jatkamaan perustettiin vuonna 2003 Würzburgin lähelle Benediktushofin kurssikeskus. Jägerin ystävien ja oppilaiden tuella keskuksesta on kasvanut itsenäinen lännen ja idän henkisten teiden kohtaamispaikka Euroopassa.

ISBN 978-952-260-037-0

Willigis Jäger & Christoph Quarch (Toim.) Aalto on Meri - Mystinen Henkisyys

 Aalto on Meri - Mystinen Henkisyys

Hinta: 20.00 € 25.00 €
Tuotekoodi: 101066

 
 Ostoskori

Minä Olen -Kauppa, Hämeentie 68, 00550 Helsinki, Finland
puh. (09) 278 2224, fax (09) 278 2227, sähköpostiosoite kauppa@minaolen.com
Viimeksi päivitetty 2013-05-13 13:23:35