LehtiArtikkelit

www.minaolen.com-->

 


Suoja kännykän säteilylle?
Minä Olen 2/2001

Suomi suhtautuu luultavasti skeptisimmin kaikkiin haittauutisiin, jotka koskevat nykypäivän pyhintä esinettämme, kännykkää. Onhan Nokia Suomen turva ja kaikki sitä hiemankin uhkaavat ajatelmat pyritään torjumaan mitä systemaattisemmin. Tosin aivan viime aikoina on keskustelu kannettavan puhelimen haittavaikutuksista noussut esille jo TV:n ajankohtaisohjelmissakin.

Keskeisin kiistanaihe on puhelimista lähtevä sähkömagneettinen säteily. Kansainvälisin mittauksin on kylläkin todistettu, että Nokia sijoittuu säteilymittauksissa aivan parhaimpaan päähän, mutta silti arvot ovat varsinkin enemmin käsipuhelinta käyttäville vaarallisia. Englannissa ollaan suunnittelemassa esimerkiksi ikärajoituksen asettamista käsipuhelimien käytölle. Kieltoja puhelimen käytölle ei mielestäni kuitenkaan ole syytä laittaa,mikäli haittavaikutukset vain voidaan jotenkin minimoida.

Mutta voidaanko puhelimen sähkömagneettista säteilyvaikutusta mitenkään poistaa? Monia suojausmenetelmiä on kehitetty siellä sun täällä ja toiset sitovat jopa kristalleja puhelimiinsa suojaksi aivoja kuumentavia mikroaaltoja vastaan. Nappikuuloketta on silti pidetty toistaiseksi turvallisimpana. Myös itselläni on sellainen ollut jo melkoisen aikaa, mutta käytännössä se on minulla aina muualla kuin mukana.

”Vihreä kasi”

Törmäsin ensimmäisen kerran ”vihreään kasiin” (Green 8) Turkissa Istanbulissa. Kyseessä oli seminaari, jossa oli lääkäreitä ja professoreja eri puolilta maailmaa lähinnä superayhanisoitujen vesituotteiden tutkimuksia seuraamassa. Kyseisen vihreän kasin valmistaja ja kehittäjä, saksalainen Dietrich Bauer, tekee yhtiönsä Bauer Biotecin kanssa yhteistyötä turkkilais-amerikkalaisen Perfect Sciencen kanssa ja myös kyseinen Green 8 oli nähtänä päivillä. Väitteet pienen, puhelimen sisään asennettavan laminoidun liuskan vaikutuksesta tuntuivat lähes mahdottomilta uskoa. Kuitenkin esimerkiksi erään turkkilaisen puheliyhtiö/operaattorin kerrottiin juuri tehneen 1,2 miljoonan kappaleen tilauksen kyseisistä säteilyn poistajista ja neuvottelut suurista eristä olivat käynnissä mm. Japaniin ja USA:han päin. Mielenkiinto heräsi, mutta muuten asia jäi silloin silleen.

Mukana Finlandia-talolla

Joku viikko ennen monitapahtumaamme Finlandia-talolla Dietrich Bauer sitten soitti Saksasta ja kertoi mielenkiintonsa tapahtumaamme kohtaan ja halunsa tulla mukaan. Hän lähetti aineistoa tuotteistaan ja uteliaisuuteni heräsi toistamiseen. Tuotesarjaan kuuluu puhelimeen asennettavan säteilysuojan lisäksi lukuisia muita tuotteita; pieni henkilökohtainen säteilysuoja, suoja satelliittipaikannuslaitteilta esimerkiksi autoissa, suojat matkapuhelinlinkkiasemista, televisiosta ja näyttöpäätteistä lähtevää säteilyä vastaan jne. Todella kattava valikoima eri sähkömagneettisilta ”saasteilta” suojautumiseen.
Sain lisäksi nipun tutkimustietoa. Institute of Potential Recearch oli tutkinut Green 8 -tuotteita johtajansa Irene Krafkan johdolla vuoden 1999 lopulta huhtikuuhun 2000.
Tulokset ovat dokumenttien mukaan hämmästyttäviä. Niiden mukaan kyseinen Green 8 poisti täysin haitallisen säteilyn vaikutuksen ihmiseen. Ja nimenomaan ihmiseen (toki varmasti myös muihinkin eläviin kohteisiin), sillä tutkimukset tehtiin ihmisen kautta. Joissakin tapauksissa Green 8 nosti arvot selvästi jopa lähtöarvojen yläpuolellekin, jolloin voidaan päätellä tutkimuspaikkaan vaikuttaneen puhelimen lisäksi jokin muu säteilylähde (esim linkkiantenni lähettyvillä), ja jonka Green 8 poisti myös.

Tutkimuslaitteistona käytettiin venäläiskehitteistä Prognos-laitteistoa, jota on käytetty jo 20 vuoden ajan tutkittaessa astronauttien terveyttä ja myös terveydellisiä muutoksia jo ennen niiden ilmaantumista fyysiseen kehoon. Tutkimus Prognosilla tehdään perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttämiä meridiaaneja avuksi käyttäen ja tutkimuspisteinä ovat 12 meridiaaniparin 24 alku- ja loppupistettä. Tutkimuksissa käytettiin Nokian puhelinta mallia 8810.

Ohessa pari tietokonepylväikköä tutkimuksesta. Tutkimustulokset
voi tilata myös nelivärikopioina toimituksesta hintaan 180 mk.



Lisätutkimus Best Systems -laitteistolla Suomessa

Finlandia-talon tapahtuman jälkeen kannoimme toimituksessa kaikki pientä vihreää kasia puhelimissamme. David Furlong oli edelleen myös Suomessa tekemässä Best Systems -laitteistollaan allergia- ja muita tutkimuksia toimituksessa. Hän innostui testaamaan puhelimen vaikutusta meihin, ilman ”vihreää kasia” ja sen kanssa.

Tutkimusten tulokset lähes järkyttivät meitä kaikkia. Nettanilta ja minulta David otti viisi eri arvoa ns. allergiapisteistä: Kännykkä toisessa huoneessa, taskussa valmiustilassa, soitettaessa, vihreän kasin kanssa taskussa ja vihreän kasin kanssa käytössä.
Kansainvälisissä testeissä Nokian 6210 säteilyarvot ovat olleet jonkin verran mallia 3310 alhaisemmat ja sekin näkyy Best Systems -laitteistolla tehdyssä tutkimuksessa selvästi. Oleellista kuitenkin on, että vihreän kasin, Green 8 -liuskan käyttö poisti myös David Furlongin tekemän tutkimuksen mukaan täydellisesti matkapuhelimen allergisen vaikutuksen ihmiseen. Samoin erittäin merkillepantavaa testin mukaan on myös se, että valmiustilassa oleva puhelin taskussa luo lähes saman haittavaikutuksen kuin puhelinta käytettäessä. Jokainen arvioikoon itse mitä esimerkiksi jatkuva altistuminen nivusalueella voi tervey-delle merkitä.

DavidFurlong kertoo itse saamistaan tuloksista

Mielestäni oikein tapa mitata jonkin aineen tai vastaavan haittavaikutuksia ihmiseen on tehdä mittaukset juuri ihmisen itsensä kautta. Keho ei valehtele ja tulokset ovat nähtävissä jo ennen fyysisten oireiden ilmaantumista. Tasapainon korvaavat toimenpiteet voidaan siis tehdä jo ennakkoon. Kiinnostuin Green 8 -säteilysuojauksesta itsekin jo Minä Olen -tapahtumassa, jossa tapasin Friedrich Bauerin. Ymmärsin, että käyttämälläni Best Systems -laitteistolla pitäisi erityisen hyvin löytää poikkeamat käsipuhelimen säteilyvaikutuksista ihmiseen eri tilanteissa. Hämmästyin itsekin miten selvän tuloksen laitteillani sain. Vaikka Green 8 tuntuu kovin yksinkertaiselta, niin se poistaa Best Systems -tutkimuslaitteiston mukaan täysin puhelimen allergisoivan vaikutuksen ihmiseen.

-David Furlong-


Green 8 Minä Olen -lehden kautta
Tilaa itsellesi Green 8 verkkokaupastamme. Pakkauksessa on kaksi kappaletta suoraan puhelimen sisään sijoitettavia, laminaatin sisällä olevia ”kaseja”. Green 8 on helppo kiinnittää myös yleisesti käytössä oleviin langattomiin kotipuhelimiin pakkauksessa mukana olevilla pienillä tarroilla.
Green 8 -perheen muille tuotteille teemme vielä lisätutkimuksia, joten ne otamme myyntiin myöhemmin kevään kuluessa. Lahdessa aloittaa esimerkiksi ensimmäisenä Euroopassa satelliitipaikannukseen perustuva taxijärjestelmä. Friedrich Bauerin mukaan kyseisin laittein varustettu auto on todella epäterveellinen olinpaikka ihmiselle, koska hän on itse asiassa kuin koko voimakkaan sähkömagneettisen laitteen sisällä. Pyrimmekin tekemään tutkimukset suuremman, autoon asennettavan Green 8 -tuotteen vaikutuksesta kuljettajaan ja toki samalla myös matkustajiin.