LehtiArtikkelit

www.minaolen.com-->

Terveellinen vaihtoehto valkoiselle sokerille,
Intiaanisokeri

Veronica Witikka

Matti Kuosmanen on terveellisen ravinnon ja intiaanien puolesta puhuja. Hänen elämän-työnsä onkin kutoutunut näiden kahden asian ympärille. Hän tuo Suomeen nk. intiaani-sokeria, täysruokosokeria, joka on terveellinen vaihtoehto valkoiselle sokerille ja jolla on lisäksi terveydelle edullisia vaikutuksia. Intiaanit viljelevät, valmistavat ja pakkaavat myyntivalmiiksi täyssokeria Boliviassa, missä Matti on ollut kehittämässä tuotantoa yhdessä heidän kanssaan.

Matti kiinnostui terveyden vaalimisesta ja terveyttä edistävistä elintarvikkeista jo nuorena. Hänen äitinsä, joka joutui koville miehen ollessa rintamalla ja poikansa, Matin veljen, kuoltua, sairasti koko loppuelämänsä. Jo pikku poikana Matti olisi halunnut auttaa äitiään, muttei tiennyt miten.

Asepalvelusta ilmavoimissa suorittaessaan Matti sai kuulla ravintoaineiden merkityksestä jaksamiseen ja kestävyyteen. Siellä hän huomasi harjoituksissa, että täysravintoaineet auttavat jaksamaan paremmin kuin piristysaineet kuten kofeiini.
Vuonna 1970 Matti tutustui Sveitsissä Alfred Vogeliin. Hän hankki kaiken saatavilla olevan tiedon Vogelin työstä. Näin hän sai tiedon myös täysruokosokerin arvokkaista vaikutuksista. Vogel oli tutustunut sokerin viljelyyn Amazoneilla ja Keski-Amerikassa. Hän olisi aikanaan halunnut tuottaa täyssokeria myös eurooppalaisten saataville, mutta intiaanit tuottivat sitä silloin niin vähäisiä määriä, ettei tämä ollut mahdollista.
Sveitsissä eräs nuori lääkäri, Max-Henri Béguin työskenteli Saarbryggenissä vuosina 1950-52 ja tutustui työssään kyläläisten puutteisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Tämä sai hänet tekemään sisäisen päätöksen: hänen elämäntehtävänsä tulisi olemaan parhaan mahdollisimman ravitsemuksen löytäminen erityisesti pienille lapsille ja heidän äideilleen sekä samalla muulle väestölle. Häntä arvostettiin kovasti antaumuksellisen työnsä vuoksi ja hän sai lempinimen Don Suisse ( Arvon herra Sveitsi).
Beguin kutsuttiin Baselin yliopistolliseen sairaalaan tutkimaan sokereita. Kahden vuoden ajan hän osallistui tutkimuksiin, joissa testattiin raakasokeria ja valkoista sokeria (muita sokereita ei silloin tunnettu) Todettiin mm. että valkoisessa sokerissa ei ole mitään kivennäisaineita, kun taas raakasokerissa niitä on runsaasti. Näin päädyttiin tutkimaan raakasokerin vaikutuksia pitempiaikaisessa käytössä.

Bernin lähistöllä 40.000 asukkaan kaupungissa alkoi kymmenen hammaslääkäriä ja kymmenen lastenlääkäriä suositella raakasokerin käyttöä lapsille ja odottaville äideille. Vuodet 1960-70 olivat peruskoekäyttöjakso ja vuosina 1970-80 tehtiin tieteellistä testausta. 1960-luvulla saatiin myös täysruokosokeria koekäyttöön, jolloin lääkärit alkoivat suositella sen käyttämistä. Havaittiin, että niillä lapsilla ja aikuisilla, jotka käyttivät aitoa täyssokeria, ei esiintynyt hammasmätää. Täyssokeria alettiin nyt tilata Sveitsiin ja sitä myytiin apteekeissa pienissä pusseissa ravintoaineena.

Äskettäin ystävänsä Matin kutsumana Suomessa vieraillut charmantti 82-vuotias Felix Béguin, Max-Henrin veli, kertoi, että pitkään yritettiin löytää jokin taho, joka olisi kiinnostunut täyssokerin tuomisesta Eurooppaan. Nähdessään kuinka tärkeä asia oli Max-Henrille, Felix lupasi veljelleen löytää sokerille maahantuojan. Felix matkusti paljon työnsä puolesta, muttei onnistunut löytämään halukasta yhtiötä. Lopulta hän sanoi veljelleen: ”No nyt olen löytänyt erään, joka alkaa tuoda täyssokeria maahan.” Felix ryhtyi itse toteuttamaan hanketta ja alkoi tuottaa täyssokeria Atlantin tälle puolen.

Tutkimuksia täyssokerin edullisista vaikutuksista

Tärkeimmäksi havaittu täyssokerin vaikutus oli että sitä käyttämällä voidaan ehkäistä karieksen (hammasmädän) syntyä.
Vuosina 1973-86 tehtiin tri Max-Henri Béguinin johdolla viimeisin tutkimus hammasmädän ehkäisystä täyssokerilla. Siihen osallistui 3517 lasta ja nuorta, ikävuosiltaan 2-20-vuotiaita. Haluttiin myös tutkia mitä muita vaikutuksia täyssokerin käytöstä olisi. Todettiin mm. että luunepämuodostumat (riisitauti) hävisivät täyssokerin käytön myötä. Myös
vatsan toiminnot ja veren hemoglobiiniarvot tasapainottuivat.

Muutto Boliviaan

Matti Kuosmanen lähti tutustumaan intiaanien täyssokerin viljelyyn Boliviaan vuoden 1992 lopulla. Hänessä heräsi voimakas halu auttaa intiaaneja täyssokerin tuottamisessa. Tammikuussa 1993 Matti palasi Suomeen, jolloin vahvistui päätös lähteä koko perheen voimin Boliviaan. Matti oli yhteydessä Suomen ja Ruotsin kehitysyhteistyöviranomaisiin ja ulkoministeriöihin. Kehitysyhteistyöhankkeelle olisikin myönnetty varoja, mutta tämä olisi edellyttänyt lisäksi suuren lainan ottamista. Kuosmaset päättivät olla ottamatta tukea ja lainaa projektia varten. He halusivat toteuttaa hankkeen täysin intiaanien ehdoilla – ei niin, että täältä käsin olisi viety sinne valmis projekti. Niinpä he myivät omakotitalonsa. Suomessa oli lama-aika ja asuntoja oli vaikea myydä. Kuosmasilta talokaupat kuitenkin sujuivat nopeasti ja kauppakirjat kirjoitettiin lähtöä edeltävänä päivänä. Kun kaikki käytännön järjestelyt selvisivät muutaman kuukauden aikana, pankinjohtajakin totesi, että kyllä tässä on auttajat takana ja kehotti kulkemaan rohkeasti eteenpäin.
Niinpä Marja-Leena ja Matti Kuosmanen lähtivät seitsemän lapsensa kanssa seitsemäksi vuodeksi Boliviaan, intiaanien pariin. He tutustuivat luomuviljelijä-agronomi Artun Duancaan. Duanca toimi kansainvälisessä yliopistossa opettajana. Artun Duancasta tuli Matin yhteistyökumppani ja tukija. Hän oli aina valmis neuvomaan, tulemaan mukaan eri paikkoihin ja olemaan kaikin tavoin apuna. Artun ei koskaan huolinut mitään korvausta avustaan, vaikka elääkin perheineen varsin vaatimatonta elämää.

Artun Duanca varttui intiaanikylässä, jossa elettiin luonnon ehdoilla yksinkertaista mutta rikasta elämää. Ei ollut sähköjä eikä muuta ylellisyyttä. Lapsilla oli omat pikku tehtävänsä kylän askareissa. Artun pääsi lukioon ja lopulta yliopistoon, jossa hänen vaimonsa opiskeli myös agronomiaa. Kuosmasen ja Duancan perheet ystävystyivät. - Kun Kuosmaset palasivat Suomeen, ero oli haikea. Artun sanoi :”Älkää unohtako meitä.”

Matti tutustui Santa Cruzissa kooperatiivin, osuuskuntaliikkeen toimintaan.
”Oli hienoa tutustua ja nähdä miten voisi toimia. Autoin intiaaneja paperiasioissa ja saamaan edullisesti maapapereita.”, Matti kertoo. Hän toimi teknisenä, myöhemmin johtavana avustajana biologista viljelyä edistävissä ja tuotantoa kehittävissä hankkeissa.

Paras mahdollinen viljelyalue

Bolivia on Amazonin yläpuolella olevaa puolikuivaa sademetsää. Humuskerros on paksu, toisin kuin Amazonin sademetsissä, joissa kaikki elämä on puiden latvuksissa. Santa Cruzin lääni on 370.000 neliökilometrin suuruinen, suurempi siis kuin Suomi. Asukkaita on 2 miljoonaa. Teollisuutta ja muita saastuttavia tekijäöitä on vain vähäsen. Biologisten elintarvikkeiden viljely toteutuu parhaiten intiaanien asuttamilla alueilla. Niillä maaperä on puhtain ja rikkain ja ekosysteemi ei ole järkkynyt. - Kasvi ei voi tehdä ravintoaineita. Sen on saatava ne maasta.
- Turun yliopisto tutkijat ovat analysoineet maaperän, jossa Suomeen tuotava täyssokeri on viljelty. He ovat todenneet sen globaalisesti parhaaksi viljelymaaksi. Ainoa puute on, ettei teknologia ole kehittynyt. ”Onneksi, sillä näin maalta ei ole ryöstetty sen voimaa.”, Matti toteaa . Kasvi ei voi tehdä ravintoaineita. Sen on saatava ne maasta.

Yhteistyö intiaanien kanssa

Matin tavoitteena oli perustaa kehitysyhteistyö Bolivian ja Suomen välille. Tätä yhteistyötä lähdettiin alusta pitäen suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä intiaanien kanssa. ”Intiaanit eivät pidä almuista”, Matti sanoo: .”Olemme halunneet myös huolehtia siitä, ettei tule minkäänlaista mahdollisuutta väärinkäyttöön ja ettei apu kulkeudu vääriin taskuihin. Haluamme säilyttää kaikessa oikean hengen.” Nyt tuotantolaitos on valmiina toimintaan: on siilo ja tarvittavat elintarviketuotantokoneet. ”Tarkoituksena on että intiaanit tekevät mahdollisimman paljon, jotta he saavat työtä. Niinpä sokeri esimerkiksi pakataan Boliviassa. Haluamme tuottaa raaka-ainetta mahdollisimman halpaan hintaan, niin että kuka tahansa pystyy sitä ostamaan. Näissä neljän kilon pakkauksissa sokeri on puolta halvempaa kuin pienemmissä pakkauksissa. - Toivomuksena olisi, että työtä olisi tarjolla intiaaneille ympäri vuoden, niin ettei tuotantoa tarvitsisi välillä keskeyttää. Kysyntää on tällä hetkellä enemmän kuin mitä pystytään tuottamaan”, Matti kertoo. Tuotannon laajentamiseen tarvitaan varoja ja intiaanit ovat köyhiä. Matti on kuitenkin luottavaisella mielellä tulevaisuuden suhteen. Täyssokeria viedään Boliviasta Suomen lisäksi Japaniin. ”Missään nimessä en voisi ottaa tuotteesta mitään bisneshintaa. Hinta pysyy mahdollisimman alhaalla, kun voin tuottaa suoraan ilman minkäänlaisia välikäsiä”, Matti toteaa. Tuotteen hinnasta menee 10 % Bolivian kehitystyöhön.

Myös Posti auttoi

”Postin kanssa yhteistyö toteutuu parhaiten. Kehitimme kaksi laatikkokokoa neljän kilon ”vauvalle” ja teimme koelähetyksiä. Ei kulunut kauaakaan, kun posti julkaisi samanlaisen ”Helposti” -paketti –järjestelmän. Soitin postilaitokselle ja kyselin, miten ihmeessä he olivat keksineet tämän saman toimintatavan. No, siellä oltiin iloisia yhteistyöstä ja ilo on molemminpuolinen.” Eniten täyssokeria kulkee postin välityksellä.
Täyssokeri tulee Boliviasta 4 kg:n pusseissa. Sana ”vauva” on sama intiaanikielellä – siitä lempinimi pakkaukselle. Luomutäyssokerin tuotannossa ollaan mahdollisimman tarkkoja hygienian suhteen. Valmistuksessa käytetään höyrytysmenetelmää ja sitä valmistetaan 200 litran erissä.

Täyssokerin viljely - intiaaneille rakas, tärkeä perinne

”Sancaca – täyssokerista kokoon puristettu iso täyssokerimassa, ”kakku”, on hyvin rakas käsite intiaaneille. Ei tarvitse kuin mainita sana sancaca, kun intiaanille tulee hyvä mieli”, Matti kertoo. Sokerin viljely ja tuottaminen on intiaaneille hyvin rakasta ja vanhaa perinnekulttuuria. Yliopiston oppikirjoista löytyy maininta: ”sancaca – hyvin rakas” Vieläkin saattaa nähdä sellaisilla alueilla, joissa ei ole teitä, härkien pyörittävän sokeripuristinta.

Täysravintoaineiden käytön psykologisista vaikutuksista

Matti on ollut mukana tutkimassa, miten täyssokerin käyttö vaikuttaa kestävyyteen, henkisiin voimavaroihin ja kuinka se auttaa nuoria parempaan menestykseen opinnoissaan. Tulokset ovat olleet myönteisiä. ”Testasimme kolmen vuoden ajan opiskelijoita. Täyssokerin käyttäjien koulumenestys parani. Nuorten halu avartua ja oppia lisääntyi ihan kouriintuntuvasti. Uskon tähän. Halusimme nähdä kuinka tuote vaikuttaa ja nyt olemme vakuuttuneita”, Matti kertoo.

Amerikkalainen tohtori McKee testasi sataa nuorisovankia. Hän totesi, että nuoret syövät raffinoitua ruokaa, joka sisältää paljon valkoisia vehnäjauhoja, sokeria ja rasvaa. Tämä puutteellinen ravinto vaikutti haitallisesti aivojen kemiaan. – Nuoret reagoivat mm. aggressiivisesti aina kun näkivät poliisin ja syntyi kahakoita. Kun nuorille annettiin täysravintoainetta, heidän käyttäytymisensä pehmeni. Mc.Kee selitti nuorille, että he eivät olleet pahoja. He eivät saaneet ravinnosta tarvitsemaansa ja sillä oli vaikutus heidän käyttäytymiseensä. – Niistä nuorisovangeista, jotka saivat terapiaa, joutui neljäsosa uudestaan vankilaan. Mutta niistä, joille terapian lisäksi annettiin täysravintovalmistetta, palaisi vain 10% rikollisuuteen.. Nuorille (kuten kaikenikäisille) on tärkeää että he saavat täyspainoista ja mahdollisimman vähän kemikaalituotteita sisältävää ravintoa. Matti ehdottaa täysviljan, esim. luomukauran ja –speltin sekä täyssokerin lisäämistä nuorten ruokavalioon. ”Ihan varmasti nuori alkaa toimia tasapainoisemmin.” Toisaalta on ensiarvoisen tärkeää, että nuoret saavat kokea, että heistä välitetään ja että heitä tuetaan henkisesti.

Arvokas täyssokeri

Napoleon antoi aikoinaan valtalain sokerin valkaisemiseksi kemikaalein. Se oli tärkeä kauppatavara. Mitä valkoisempaa, sitä hienompaa – sama pätee vehnäjauhoihin, riisiin jne. Tällainen arvostus ja mieltymys on yhä paljolti vallalla. Vaan mitä valkoisempaa, sitä köyhempää ravintoarvoiltaan, senhän tiedämme. Kansainvälisestä elintarvikeoppaassa vertaillaan täysruokosokerin, raakaruokosokerin, valkoisen sokerin ja kidesokerin ravintoainemääriä. 100 g täysruokosokeria sisältää mm 3600mg kivennäisaineita, 240mg kalsiumia ja 31g fosforia. Kidesokerissa näitä ei ole laisinkaan. Rautaa on 4,7mg, kun valkoisessa sokerissa on 0,1mg. Natriumia 27mg (kidesokerissa 1mg); kaliumia 1100mg (kidesokerissa 2mg). Aminohappoja täysruokosokerista löytyy 17 eri lajia. Muista sokereista näitä ei löydy lainkaan.

Täysruokosokerin käyttö

Japanissa erityisesti odottaville äideille suositellaan täyssokerin käyttöä. ”Isillekin se on hyvä, että hermot kestävät”, heittää Matti pilke silmäkulmassa.
Vauvaikäisten täyssokerin käytöstä on saatu erittäin myönteisiä tuloksia mm. luuston muodostumisessa. Ihonalaisen rasvakerroksen määrää tutkittaessa, mikä on suositeltavampaa kuin painokäyrien seuranta (otetaan kahden sormen väliin poimu vatsanahkaa ja todetaan sen paksuus) , on voitu todeta että vauvoilla, jotka ovat saaneet täyssokeria, tämä rasvakerros on ihanteellinen, ei liian ohut eikä liian paksu. Täyssokeri antaa kylläisyyden ja tyytyväisyyden tunteen ja sillä voi siten tasapainottaa syömishäiriöitä – kaikenikäisillä. Täyssokeria käyttävien vauvojen ja leikki-ikäisten lasten on todettu olevan vastustuskykyisiä ja terveitä. Anemiaa heillä ei juuri ilmene.
.
Suositusten mukaan vauvoille annetaan imetyksen loputtua tuttipulloon täyssokeria veteen sekoitettuna 1 tl (5mg) päivässä. Määrää voi vähitellen lisätä lapsen varttuessa.
Kasvaville lapsille (10-15v:illa) 40g päivässä täyssokeria tarjoaa tarvittavan määrän kivennäisaineita. Tätä vanhemmille ja aikuisiässä sopiva määrä on 50g/pv . Se on _ dl tai 4-5- rkl.

Leivontaan, ruoanlaittoon ja juomiin

Intiaanisokeri käyttäytyy mukavasti ruoanlaitossa. Siinä on hieno, täyteläinen maku. 15-vuotias poikani totesi sitä ensi kerran maistaessaan, että tämähän on ihan kuin karkkia. Se sulaa nopeasti yrttiteehen. Se antaa täyteläisen värin ja maun niin juomiin kuin leipomuksiin. Pipareista tulee ihanan rapeita. Ei tarvita siirappia tai fariinisokeria makua antamaan. Täyssokeri ja mausteet, luomuspeltjauho ja voita – nam mitä herkkupipareita syntyykään. Käytän intiaanisokeria puuroon, mysliin, leivonnaisiin, jälkiruokiin – kaikkeen, mihin kaipaan makeutusta.

Mistä intiaanisokeria saa?

Minä Olen -kaupasta
tiina@minaolen.com