Laulaja
Kari Vepsä
Hevos- ja himpun verran ihmiskuiskaajakin
Laulaja ja hevosmies Kari Vepsä sanoo, että hevosten kouluttamisessa
ja ihmisyleisön viihdyttämisessä on paljon yhteistä.
Molemmissa tärkeintä on kommunikointi energiatasolla.
Hevosten kanssa kuiskaillaan kehon kielellä ja ihmisten kanssa
tunteiden kielellä, jota musiikki mitä suurimmissa määrin
on.
Koko kansan rakastama Vepsä lupasi jokin aika sitten taluttaa
hevosensa TV 1:n studiolle yhdellä ehdolla.
- Kyllä me tulemme, jos te siivoatte hevosen paskat, Kari muistelee
ja naurahtaa, että näin myös kävi. Karille sekä
hevoset että yleisö ovat opettaneet, kenen ehdoilla työtä
tehdään.
- Lähtökohta on sama. Koulutan hevosia niiden ehdoilla
ja laulajana pidän aina mielessäni, että se on yleisö,
joka minun palkkani maksaa, Kari toteaa.
Kari on hyvin lämmin ja välitön ihminen. Hänestä
on kaukana egon pullistama artisti, kun hän kävelee hevostarhan
perältä lantsarit jalassaan ja ojentaa reilusti kätensä
tervehtiäkseen.
- Tämä hevosten kanssa pelaaminen on päättymätön
tarina. Mitä enemmän karttuu tietoa, sen selkeämmin
huomaa, miten paljon on vielä opittavaa. Ei voi koskaan sanoa,
että hei nyt minä olen kova hevosmies, nyt minä osaan
nämä jutut. Se tekee väkisinkin nöyräksi,
Kari kuvaa.
Siri-tytär ja Lento-tamma
Karin elämässä on kaksi kaverusta, jotka ohjasivat
hänet hevosten jaloon maailmaan. Ensimmäinen heistä
oli hänen Siri-tyttärensä, joka 1980-luvun lopulla
kasvoi poni-ikään ja imaisi isäpapankin mukaan hevosteluun.
Niinpä perheeseen ostettiinkin Suomen hevonen Lento.
Lento-tamma osoittautui varsinaiseksi opettajaksi. Ennen sitä
Kari oli lueskellut ja käynyt kuuntelemassa luentoja hevosten
käsittelystä ja osallistunut lännen ratsastuskursseille.
Vaikka hänellä olikin jo lapsuudesta asti kokemusta hevosista,
Lento avasi hänelle ihan uuden oven.
- Kaksi viikkoa se oli kiltisti ja sitten alkoivat hankaluudet.
Tamma potki ja puri, hyökkäsi kimppuun ja runttasi seinää
vasten. Iso jytky hevonen kun oli, se alkoi käydä jo vaaralliseksi,
Kari muistelee.
- Se oli ollut vanhalla ravimiehellä vähän pullahevosena
ja elänyt luonnon rauhassa. Se ei vaan kestänyt sitä,
että se tuotiin yhtäkkiä tallille, jossa oli toistakymmentä
hevosta ja hälinää, hän jatkaa. Kari päättikin
alkaa pelata sen kanssa. Hän havaitsi, että Lento-tammaa
vaivasi jatkuva turvattomuuden tunne, jota se oireili eri tavoin.
- Hevonen on laumaeläin, joka hakee aina turvaa ympäriltään.
Koska hevonen on luonnossa saaliseläin, sen muistissa on voimakas
pakoreaktio, joka iskee aina, kun se kohtaa epävarman tilanteen.
Se pakenee aina ensin ja miettii vasta jälkeenpäin, olisiko
sen tarvinnut paeta, Kari sanoo. - Juuri tähän kohtaan
ihminen voi vaikuttaa tarjoamalla hevoselle sen tarvitsemaa turvaa
ja johtajuutta, hän jatkaa.
Kommunikointi eläinten kanssa
Kari on aina ollut sitä mieltä, että eläinten
kanssa pitää pystyä kommunikoimaan. Hän sanoo,
että väkivallan ja voimakeinojen avulla ei pitkälle
pärjää etenkään hevosten kanssa. Jo pieni
varsakin kykenee halutessaan viemään mennen tullen täysikasvuista
miestä.
- Hevonen ei opi siitä, että sitä ahdistetaan ja
painetaan päälle. Päinvastoin se oppii siitä,
että se pääsee pois ahdistuksesta niin, että
sille silti asetetaan rajat. Se on sama asia kuin lasten kasvatuksessa,
Kari vertaa.
Kuten lastenkin, myös hevosten kanssa vaaditaan pitkäjännitteisyyttä.
Kari laati yhdessä luonnonmukaisiin hevosmiestaitoihin vihkiytyneen
Risto Vuoripalon kanssa Lento-tammalle opetussuunnitelman, joka
osoittautui toimivaksi.
- Tärkeintä siinä oli luottamuksen rakentaminen.
Se syntyy siten, että hevosen pitää olla ensin kiinnostunut
ja ihmisen sitten saada siihen kontakti. Hevosen kanssa pelaaminen
alkaa aina jo siitä sekunnista, kun ihminen lähestyy sitä,
Kari tiivistää.
Hevoskuiskaaminen ei ole magiaa
Hevosen kieli on kehon kieli. Kari korostaakin, että hevoskuiskaamiseen
ei sisälly mitään magiaa, vaan kyse on perusasioista
eli kommunikoinnista energiatasolla.
- Hevoskuiskaus on vähän sellainen Hollywoodin sana. Jokainen
vähänkin herkistynyt pystyy lukemaan niin ihmisistä
kuin eläimistäkin eri energiatasoja, millä kulloinkin
liikutaan. Minulle on tärkeintä opetella hevosten kieltä
eikä se, että opetan hevosille suomen kieltä.
Hevoset ovat taitavia lukemaan energioita. Kari sanookin, että
jos ylioppilaskirjoituksissa olisi aineena kehon kieli, hevoset
kirjoittaisivat ällät mennen tullen. Taito on jo hevosten
perimässä ja siinä käytettävä kieli
on maailmanlaajuinen.
- Vaikka meille ihmisille on annettu puhuttu ja kirjoitettukin
kieli, me emme aina ymmärrä toisiamme. Jos oppisimme lukemaan
enemmän toistemme kehoa ja energioita, maailmakin olisi kaiketi
erilainen, Kari sanoo.
Kari jakaa hevosen ja ihmisen kohtaamisen eri osa-alueisiin. Hänelle
tärkeää on aina pohtia, miksi hevonen käyttäytyy
niin kuin se käyttäytyy.
- Kyseessä on usein ns. ongelmahevonen, joka viestittää
minulle, miten sen kanssa pitäisi edetä. Haluan oppia
näkemään hevosen henkisen voiman, joka on yhtä
tärkeää kuin fyysinenkin voima. Edelleen hevonen
viestittää, kuinka korkealla sen kanssa ollaan luottamuksen
ja kunnioituksen syntymisessä. Se kertoo esimerkiksi, ollaanko
vasta siinä, että se luottaa ihmiseen pelkästään
siksi, että ihminen ruokkii sitä, Kari listaa.
- Haluan tutkia myös hevosen herkkyyttä. Jokaisessa
hevosessa elää sisällä mahdottoman suuri herkkyys,
josta se ammentaa pakoreaktioita. Haluan oppia kaivamaan sitä
esiin niin, että sitä voisi hyödyntää.
Myös hevosen ajantaju on eri kuin ihmisillä. Se ei oppimisprosessissa
katsele kelloa ja muistuttaa myös meitä ihmisiä meidän
yrityksestämme hallita aikaa ja halustamme haluta kaikki mulle
heti nyt, hän jatkaa.
Hevoset ja yleisöt ovat persoonia
Kari korostaa, että jokainen hevonen on oma persoonansa. -
Minun on hyväksyttävä se enkä voi lähteä
muuttamaan sitä. Olen jakanut hevoset karkeasti kahteen tyyppiin.
On näitä jämptejä ”tarjahalos”-tyyppejä,
jotka ajattelevat, että vaikka tuossa on aita edessä,
niin siitä mennään läpi, vaikka paukkuisi. Aita
on vain hidaste, ei este. Sitten on näitä ”markobjurström”-tyyppejä,
joilla on koko ajan samba päällä, sormet napsuu,
ajatus juoksee, keskittymiskyky on hyvä ja kulkee tosi kovaa.
Molemmat tyypit ovat yhtä hyviä, Kari naurahtaa.
- Kaikki eläimet opettavat meille myös meistä ihmisistä.
Kun elää luonnon keskellä, oppii, että ihmisten
kiire on vain hössötystä ja että oikea elämä
on täällä luonnossa. Me emme voi väkisin hallita
elämää emmekä eläimiä. Luomakunnan
herruus tarkoittaa kaiketi sitä, että tulemme toimeen
luonnon kanssa riistämättä sitä eli niin, että
kaikilla on hyvä olla, hän jatkaa ja viittoilee lähellä
olevan puun oksalle, jossa harmaasieppoemo käy juuri ruokkimassa
poikasiaan.
Kari on vastikään julkaissut kokoelmalevynsä ”Kari
Vepsän parhaat”. Hän tekee keikkaa tiukkaan tahtiin
ja myöntää ammentavansa myös niihin voimaa luonnosta
ja hevosista.
- Olisin varmaan hyvin erilainen artisti, jos minulla ei olisi eläimiä.
Ne ovat auttaneet minua olemaan oma itseni, Kari sanoo ja rapsuttaa
uskollista ystäväänsä saksanpaimenkoiraa Ticoa,
joka seuraa isäntäänsä kuin hai laivaa.
Kari toteaa, että myös jokainen yleisö on persoona,
jonka kanssa kommunikointi tapahtuu energiatasolla.
- Laulunopettajani totesi aikoinaan, että laulaminen on 90-prosenttisesti
tunnetta eli energiaa ja loput 10 prosenttia tekniikkaa. Musiikki
liikuttaa isoja massoja ja auttaa meitä suomalaisia puhumaan
ja käsittelemään myös ikäviä asioita.
Olen iloinen, että voin auttaa näin myös ihmisiä.
- Vaikka eläimet ovat eläimiä ja ihmiset ihmisiä,
meissä kaikissa kulkee sama virta, hän kiteyttää.
Marjo-Kaisu Niinikoski

|