|
 
|
Et
ole jäänyt yksin
Vilja ja Jarmo Tuisk
Siitä on nyt jo melkein kaksi vuotta, kun Luule Viilma poistui
fyysisesti meidän keskuudestamme. Jotkut asiat ovat sinä
aikana muuttuneet ja monet asiat taas pysyneet ennallaan. Mutta
tärkeintä on, että Luule Viilman opetusta seuraavat
ihmiset eivät ole jääneet yksin. Monet viime aikojen
tapahtumat viittaavat Luulen opetuksen uuteen tulemiseen.
Maailma ei sittenkään pysähtynyt sinä kohtalokkaana
tammikuun yönä vuonna 2002, kun Luule Viilma poistui joukostamme.
Elämä jatkuu. Pahimmat haavatkin alkavat parantua, vain
arvet jäävät. On mahdollista, että ajan myötä
haalistuvat nekin.
Myös Luulen liikkeelle panema usko, että me itse voimme
olla parhaita lääkäreitämme, ei ole pysähtynyt
tai lakannut olemasta. Sana on levinnyt, ajatukset ja teot sen mukana.
Ihmiset lukevat Luulen kirjoja, ajattelevat omaa olemistaan ja harjoittavat
itsensä tervehdyttämistä. Jokaisella lukemiskerralla
he löytävät hänen kirjoistaan itselleen jotakin
uutta ja mikä parasta, he löytävät paljon sellaistakin,
mitä Luulen kirjoissa ei suoranaisesti lue. Paras lääkäri
tekee työtään – sen todistavat tuhannet ja
taas tuhannet ihmiset päivittäin järjestäessään
elämäänsä uuteen uskoon. On syytä iloita,
sillä niin kovin monet ihmiset ovat muuttuneet, he näkevät
elämänsä nyt uudessa valossa ja auttavat itseään
pahimmissakin tilanteissa.
Ajatusta ei voi kahlita. Ajatus on aina liikkeessä, liike
on sen tunnusomainen piirre. Myös se Ajatus, joka on inspiroinut
anteeksiantamisopin, kehittyy edelleen. On lohdullista tietää,
että on kasvamassa uusia opettajia, jotka lisäävät
panoksensa anteeksiantamisopin kehitykseen. Luulesta hänen
vastaanottohuoneen pöydälle jääneestä pienestä
vihkosesta viisaudenjyviä on kasvamassa uusi, erilainen ajatusvirta.
Se auttaa meitä ymmärtämään elossa olemista
ja elossa pysymistä laajemmassa mittakaavassa kuin Luule itsekin
sen ihan alussa näki. Luulen kirjoista löytävät
yksinkertaisen totuuden monet sellaiset ihmiset, joista ikivanha
itämainen viisaus tai kristillinen dogmaatiikka tuntuvat hieman
kaukaa haetuilta. Sille totuudelle he voivat rakentaa nykyisen elämänsä.
Anteeksianto-opin uusi tuleminen
Tänä kesänä Kaasikussa, Virossa pidetty ensimmäinen
Luule Viilman muistoseminaari sai liikkeelle yllättävän
paljon väkeä. Tämä osoitti, että onneksi
monet asiat ovat pysyneet myös ennallaan tässä kaikessa
muutoksessa. Kaksipäiväinen tapahtuma todisti, että
kiinnostus anteeksianto-oppia kohtaan on edelleen valtava, vaikka
Luule itse onkin fyysisesti poissa. Se ilahduttaa ja antaa lisää
intoa näille ihmisille, jotka tällä hetkellä
tekevät töitä anteeksianto-opin tunnetuksi tekemisen
puolesta.
Tapahtuma osoitti myös sen, että Luulen opetuksen kosketuspinta
ihmisiin on erittäin laaja. Kaikki kesäseminaarin teemat
olivat anteeksianto-opin inspiroimia ja käsittelivät ihmisenä
olemista erittäin laaja-alaisesti. Luulen läheiset työtoverit
ja hänet henkilökohtaisesti hyvin tunteneet esiintyjät
puhuivat monista aiheista: kasveilla parantamisesta, homeopatiasta,
joogasta, buddhalaisuudesta ym., unohtamatta Luulen opetuksen peruspilaria
– stressien vapauttamista anteeksi antamalla. Seminaarissa
olivat alustajina Aime Viira, Luulen pitkäaikainen avustaja;
Sirje Uusbek, Luulen kumppani hänen itsensä löytämiseen
ja kokemiseen tähtäävillä matkoillaan Intiaan,
Egyptiin ja muualle; tohtori Zoja Gabovitsh, homeopaatti, jonka
kanssa Luule piti Tallinnassa yhteistä vastaanottoa, ja monet
muut.
Kesäseminaarin suuren suosion innoittamina ja halusta tuoda
Luulen opetus paljon suuremman yleisön ulottuville olemme avaneet
Anteeksianto-opin kotisivut (www.luuleviilma.ee). Sieltä saa
tietoa Luulesta ja hänen opetuksestaan sekä tuoreimpia
uutisia anteeksianto-opista. Lähiaikoina on mahdollista lukea
Luulen ensimmäisiä vironkielisiä kirjoja online-muodossa
ja tilata paperille painettuja kirjoja netistä. Tarkoitus on
avata nettisivut myös englannin ja suomen kielellä, joten
tuoreimman tiedon saamiseksi kannattaa silloin tällöin
käydä kotisivuillamme.
Erityisesti haluamme internetin avulla tuoda Luulen opetuksen lähemmäksi
nuoria. Monet niistä ihmisistä, jotka ovat löytäneet
tiensä Luulen opetuksen luo, ovat tehneet sen kärsimysten
kautta. Heidän kärsimyksensä ovat johtuneet väärin
eletystä elämästään, jossa alun perin tehdyt
väärät tai tiedostamattomat valinnat ovat kasvaneet
peloiksi, ne vuorostaan ovat kertyneet stresseiksi ja tämä
kaikki on aiheuttanut vaikeita sairauksia.
Mutta on toinenkin tie. Ihmiset voivat jo nuorina valita kokonaisvaltaisemman
ja tietoisemman elämistavan ja kulkea elämänsä
läpi ilman suuria kärsimyksiä, toistamatta äitiensä
ja isiensä tekemiä virheitä. On selvää,
että jokaisen on saatava elämästään omat
kokemuksensa, mutta sen voi tehdä myös vähemmällä
kärsimyksellä. Kysymys on tietysti valinnoista.
Olemme paljon pohtineet sitä, miten me voisimme säilyttää
Luulen opetuksen elinvoimaisuuden. Olemme päätyneet tulokseen,
että siihen tarvitaan ihmisiä, jotka levittäisivät
sitä oppia oman parhaan tietonsa mukaan. Sellaisia ihmisiä
onneksi on ja heitä tulee kaiken aikaa lisää. Ihmisten
pitää vapauttaa omat pelkonsa ja alemmuuskompleksinsa
sekä opastaa läheisensäkin tämän opin luo,
joka tekee elämästä täydellisemmän ja onnellisemman.
Vapauttakaa stressinne, että saatatte välittää
Et ole yksin –opetusta väärin tai epätarkasti
– te ilmaisette tämän totuuden oman ymmärryksenne,
oman henkilökohtaisen kokemuksenne avulla ja näin te omalta
osaltanne vain puhdistatte ja rikastutatte sitä. Ja aina voitte
opastaa avun tarvitsijan lukemaan Luulen kirjoja, joista jokainen
löytää itse lisää tarvitsemaansa tietoa.
Lopuksi Luulen kirjoista sen verran, että viroksi julkaistaan
kohta Luulen tähän asti julkaisemattomista käsikirjoituksista
viimeinen, kahdeksas kirja. Uusin suomenkielinen kirja, Et ole yksin
IV, on valmistumassa ja se on saatavissa kevään Minä
Olen –messuilla.
Vilja Tuisk on Luule Viilman nuorempi tytär. Hän ja hänen
pulisonsa Jarmo huolehtivat Luulen aloittaman työn jatkumisesta
sekä pitävät Luulen nettisivut ajan tasalla.

|