|
 
|
Peltokuvioilmiön virstanpylväitä
1920-1930-l. Yksittäiset ihmiset havaitsivat
yksinkertaisia ympyröitä Englannin pelloilla, mutta näistäei
tiedetty julkisuudessa. Mm. valoilmiöt ja kompassin sekoaminen
yhdistettiin jo ympyröihin.
1940 Toisen maailmansodan lentäjät näkivät
ympyröitä Euroopan pelloilla ja nopeasti lentäviä
valopalloja lentokoneita seuraamassa.
1965 Warminsterin kaupungin ympärillä
Englannissa merkittävän Ufo-aallon yhteydessä löydettiin
useita peltoympyröitä.
1972 Englantilaismiehet näkivät valopallojen
lentävän pellon yllä, minkä jälkeen he
löysivät samasta kohdasta lakoontuneen ympyrän. Tästä
alkoi ilmiön virallinen historia.

Tämä kömpelön näköinen
kuvio Marlborough'ssa kesäkuussa 2005 vaikuttaisi ensi
silmäyksellä vahvasti harrastelijoiden tekemältä.
Geometrinen rakenne on yksinkertainen, mutta kuvan mukaan
virheellinen; esim. keskustan ympärillä olevat
lakoontuneet "nuolenkärjet" ovat kaikki eri
kokoisia. Myös lakoontumisjälki näyttää
ilmakuvassa epätasaiselta, mutta lähikuvissa näkyy
kauniita kierteitä ja yksityiskohtia, jotka kuitenkin
viittaavat kuvion aitouteen. Kuvion alkuperän määritteleminen
on siis todella mutkikas juttu!
|
|
1980 Meteorologi Terence Meaden kiinnostui peltokuvioista
ja esitti niiden syyksi pyörretuulen ja ilmakehän sähköiset
ilmiöt.
1983 Colin Andrews ja Pat Delgado yhdistivät
voimansa peltokuvioiden tutkimiseen Englannissa.
1987 Harmonisen yhdentymisen vuonna peltokuvioiden
lukumäärä Englannissa kohosi satoihin. Useita valoilmiöitä
havaittiin niiden ilmaantumisen yhteydessä.
1988 Andrews ja Delgado julkaisivat ensimmäisen
kirjan peltokuvioista: Circular Evidence (Ympyröiden todistusvoima).
1989 Operaatio valkoinen varis toi yhteen tiedemiehet
ja insinöörit infrapunakameroineen, tarkoituksena saada
peltokuvion syntyminen kuvattua. Tässä epäonnistuttiin,
mutta peltokuvion läheisyydestä onnistuttiin taltioimaan
sirisevä sähköinen ääni. Samana kesänä
BBC:n kuvausryhmä yllättäen äänitti peltokuviossa
samanlaisen äänen, jonka esiintyessä huippukallis
TV-kamera meni epäkuntoon.
1990 Kvanttihyppäys geometriassa: Ympyrä-rengas-yhdistelmät
täydentyivät monimutkaisilla piktogrammeilla, jotka selvästi
muistuttivat jonkinlaista koodikieltä. Tuhannet ihmiset eri
puolilta maailmaa matkustivat Englannin Wiltshireen ja ilmiö
pääsi vihdoin otsikoihin kansainvälisessä mediassa.
Steve Alexander taltioi videolle valopallon lennon pellon yli. Pellolla
traktoria ajava maanomistaja näki saman valopallon lentävän
editseen. Oregonissa USA:ssa hindujen Sri Yantra - mandala ilmestyi
valtavassa koossa aavikolle; viivojen yhteispituus oli 20 km.
Operaatio Mustarastas toi taas kalliit laitteet taltioimaan kuvion
syntymistä. Kameroiden kuvatessa pellolle nousi paksu sumu,
jonka hälvetessä paljastui uusi kuvio. Tutkijat innostuivat,
mutta kuvio pääteltiin huijaukseksi ja tutkijat nolattiin
julkisuudessa. Myöhemmin paljastui, että Englannin (tai
jopa USA:n) armeija oli mahdollisesti huijauksen takana, tarkoituksena
mitätöidä ilmiö.
(Tapasin vuonna 2000 miehen, joka vilpittömän oloisesti
väitti olleensa tuon kuvion sisällä, kun sen ylle
laskeutui pimeä varjo, josta tuli suuri oranssi valopallo).
Matemaatikko ja astronomi Gerald Hawkins löysi peltokuvioista
diatonisia (musikaalisia) mittasuhteita.
1991 Insektogrammit, hyönteistä muistuttavat
kuviot esittäytyivät. Barbury Castle -nimiseltä paikalta
löydettiin huikea tetraedri-kuvio, joka tuli tunnetuksi kaikkien
piktogrammien äitinä. Cambridgen yliopiston viereiselle
pellolle ilmaantui kuuluisa Mandelbrotin fraktaalikuvio.
Doug Bower ja Dave Chorley, kaksi yli 60-vuotiasta miestä tunnustivat
medialle tehneensä kaikki Englannin kuviot (joita nyt oli rekisteröity
ainakin toista tuhatta). Väite oli täysin mahdoton, mutta
kansainvälinen media osti sen - myös Suomessa, valitettavasti.
Tämän seurauksena kuviot katosivat julkisuudesta useaksi
vuodeksi.
1992- 1994 Toinen toistaan monimutkaisemmat symbolit
ja koodit täplittivät Etelä-Englannin peltoja, joukossa
kuitenkin useita selvästi ihmistekoisia kuvioita. Symboleille
esitettiin useita tulkintoja; monissa oli yhteyksiä muinaisten
kulttuurien traditioihin; mm. hindujen, juutalaisten, kelttien ja
Amerikan intiaanien.
1995 Yhtenä poimintana mielenkiintoisista
kuvioista Earth missing; Kaavakuva auringosta sekä Merkuriuksen,
Venuksen, Maan ja Marsin kiertoradoista sekä asteroidivyöstä.
Myös itse planeetat oli sijoitettu radoilleen - Maata lukuun
ottamatta!
1996 Stonehengen kuuluisan kivikehän viereisellä
pellolla ilmestyi 150 ympyrän muodostama valtaisa fraktaalispiraali
(Julia set) kirkkaassa päivänvalossa vilkkaasti liikennöidyn
tien varrella 15 minuutin sisällä, eikä kukaan nähnyt
pellolla ketään tai mitään kuviota tekemässä!
Kuuluisa Olivers Castlen video herätti kohua: Videolla lentää
useita valopalloja, jotka muodostavat alleen lumihiutalemaisen kuvion.
Kuvio oli oikeasti olemassa, mutta videon aitoudesta syntyi valtava
kiistely, joka jatkuu yhä (allekirjoittaneen mielestä
ainakin valopallot videolla olivat aitoja).
Colin Andrews vieraili Helsingin Hanasaaressa järjestetyssä
ufotapahtumassa. Kuinka ollakaan, samoihin aikoihin Espoossa ilmaantui
pari kuviota!
1997 Viisisakaraiset tähdet ja viisikulmiot
ilmaantuivat ensimmäistä kertaa, yleistyen seuraavina
vuosina. Fraktaalikuvioiden esiintyminen jatkui. Juutalaisen Kabbalan
esoteerinen Elämänpuu-symboli ilmestyi peltokuviona.
1998 Tawsmead Copse Wiltshiressä: Monimutkainen
seitsemänsakarainen kuvio, jossa 175 ainutlaatuisesti lakoontunutta
pientä ympyrää. Kuvion ilmestymisen aikaan useat
öiset tarkkailijat havaitsijat pellon yllä lentäviä
värikkäitä valopalloja. Kuvion sisällä
todettiin useita häiriöitä sähköisissä
laitteissa. Muitakin seitsemänkulmaisia kuvioita esiintyi.
Etelä-Suomessa ilmestyi elokuussa viikon sisään peräti
neljä kuviota, joista kaksi oli varsin vaikuttavia.
1999 Ehkä 1990-luvun vaikuttavin peltokuviovuosi.
Useita vaikuttavia ja suurikokoisia peltokuvioita, yhä lisääntyvässä
määrin myös muualla läntisessä Euroopassa.
Olin itse Englannissa Mira Korhosen kanssa todistamassa neljän
punertavan soikion muotoisen valon esiintymistä öisellä
taivaalla; seuraavana aamuna läheiseltä pellolta löytyi
uusi kuvio.
Hollantilaiset tutkijat Janet Ossebaard ja Bert Janssen julkaisivat
videodokumentin Contact, johon he keräsivät vaikuttavimmat
peltokuvioiden yllä lentävistä valopalloista kuvatut
videoleikkeet ja valokuvat.
Matthew Williams tunnusti tehneensä lukuisia kuvioita ystäviensä
kanssa vuodesta 1992 alkaen, mutta kertoi myös useista todistamistaan
selittämättömistä ilmiöistä.
2000 Vaikuttavan näköiset ruutukuviot
yleistyivät; lukuisten suorien viivojen muodostamat verkostot,
joissa osa syntyvistä kolmi- tai nelikulmioista oli lakoontunut,
osa jätetty pystyyn. Nämä kuviot olivat todennäköisesti
ihmistekoisia, kuitenkin joissakin niistä havaittiin myös
energiapoikkeamia ja muita outoja ominaisuuksia. Ilmeisesti kuitenkin
ihmistekoisten kuvioiden osuus nousi tuonna vuonna merkittävästi
(ehkä osittain vuosituhannen vaihtumisen inspiroimana). Tämän
totesi myös Colin Andrews, joka kohahdutti peltokuvioyhteisöä
väittämällä, että jopa 80% kuvioista oli
ihmisten tekosia. Matthew Williams oli ensimmäinen kuviontekijä,
joka saatiin kiinni itse teosta ja pidätettiin (hän oli
etukäteen kertonut suunnitelmistaan ja hänet ilmiannetiin).
Hollantilainen tiedemies Eltjo Hasselhoff julkaisi pätevien
tutkimustensa tulokset, jotka osoittivat, että monien kuvioiden
yllä oli vaikuttanut useiden metrien korkeudessa leijuva sähkömagneettisen
säteilyn lähde.
2001 Arthur C. Clarkin ennustama ensimmäisen
kontaktin vuosi: Monoliitin mallinen koodikuvio ilmestyi Chilboltonissa,
Englannissa yhdessä passikuvamaisen kasvokuvan kanssa. Kuvio
vaikutti olevan vastaus v. 1974 ulkoavaruuteen lähetettyyn
radioviestiin, jossa kuvattiin ihmistä, Maapalloa ja aurinkokuntaa
pähkinänkuoressa. Vastaus pellolla oli samassa formaatissa,
mutta siinä kuvattiin vierasta sivilisaatiota, metrin mittaisia
isopäisiä olentoja, joiden kolmoiskierteisessä DNA:ssa
esiintyy myös pii-komponentti.
Martin Keitelin videodokumentti Coreography of Consciousness (Tietoisuuden
kuviot) ilmestyi Suomessa ja muualla.
2002 Chilboltonin kasvo-koodiyhdistelmä saa
yllättävän seuraavan; Crabwoodin pellolla lähellä
Chilboltonia ilmestyi valtaisa kuva julman näköisestä
muukalaisolennosta, joka piteli kädessään tietokonekoodia
sisältävää kiekkoa. Koodi purettiin englanninkielellä,
suomennettuna siinä luki Varokaa väärien lahjojen
tuojia ja heidän rikottuja lupauksiaan. Paljon tuskaa, mutta
vielä aikaa. Uskokaa. Tuolla ulkona on paljon hyvää.
Me vastustamme petosta. Kanava sulkeutuu.
Saksassa ilmestyi kesä-heinäkuussa valtava määrä
peltokuvioita, joista useat muistuttivat 90-luvun kuvioita Englannissa.
M. Night Shyamalanin ohjaama ja Mel Gibsonin tähdittämä
Hollywood elokuva Signs ilmoitti peltokuvioiden olevan ryöstelijämuukalaisten
laskeutumismerkkejä.
2003 Englannin kuumin kesä satoihin vuosiin
ei pitänyt maisemataiteilijoita poissa pelloilta; hyvin suuri
osa kesän kuvioista oli ilmeisesti ihmistekoisia, vaikka muutamia
vakuuttavia muodostelmiakin esiintyi. Monissa Euroopan maissa peltokuviot
lisääntyivät, mm. Norjassa, Italiassa ja Sloveniassa,
jossa myös avattiin ensimmäinen laaja peltokuvioaiheinen
näyttely.
2004 Wienissä, Itävallassa, avattiin
toukokuussa suuri peltokuvionäyttely, jossa oli esillä
valokuvia, videoita, kaavioita ja informaatiota ilmiöstä.

|