Lehti • Artikkelit

  

Kirjailija Lynne McTaggart:
”Uusi tiede lähestyy henkisyyttä”

Erkkilehtiranta

Modernin tieteen edustajien ja henkisen maailmankatsomuksen omaksuneiden ihmisten näkemysten välillä on usein ollut ylittämättömältä vaikuttava kuilu. Mutta tarvitseeko näin olla? Entäpä jos tieteen avantgarden tutkimustulokset pikemminkin tukisivat joidenkin henkisyyteen liittyvien ilmiöiden olemassaoloa ja näkemysten totuudellisuutta? Jospa kaiken ilmenneen takana on mikroskooppisten värähtelyiden kosminen valtameri, jonka olemassaolon tiedekin aikoinaan oletti kaikenläpäisevänä eetterikenttänä? Lynne McTaggartin teos ”The Field” (HarperCollins) pureutuu syvälle näitä ajatuksia tukeviin uusimpiin tutkimustuloksiin ja kertoo, että tieteen vallankumous on jo käynnissä - useimpien siitä tietämättä.

Amerikkalaissyntyisen, Lontoossa jo lähes 20 vuotta asuneen Lynne McTaggartin kahdeksan vuoden työn tuloksena syntynyt kohuttu ”The Field - The Quest for the Secret Force of the Universe” on rohkea puheenvuoro tieteen ja henkisyyden rajapinnalta. Se on kertomus tieteen pioneerien ja toisinajattelijoiden työstä ja tutkimustuloksista. Samalla kirja kertoo aikamme tiedekonservatismin inkvisitiosta sekä visionäärien rohkeudesta ja kyvystä asettua tarvittaessa vallitsevaa järjestelmää vastaan.

Teoksessa on jännitysromaaninkin aineksia, kun se kuljettaa lukijaansa CIA:n tekemän ja teettämän tutkimuksen, salaisten venäläisten tutkimusasemien, NASA:n avaruusohjelmien ja aikamatkailun teemoissa. Puhumattakaan veden muistiin, kehon omavaloisuuteen ja biofotonisäteilyyn, tietoisuuteen koherenttina valona ja universaaliin, kaikenläpäisevään tietopankkiin liittyvistä asioista.
Kustantaja olisikin voinut laittaa kirjan kanteen varoituksen lukijalle: tämä teos voi muuttaa elämänkatsomustasi! Laimentamattomana ”The Field” on lievästi sanottuna tuhti annos, joka on kuitenkin kirjoitettu mattimeikäläisille, ei pelkästään tutkijoille ja moderniin tieteeseen vihkiytyneille. Yksinkertaisesti sanottuna se on teos, jonka täytyi tulla kirjoitetuksi!

Kaiken takana on...nollapistekenttä

Kirjan keskeinen ajatus on nollapistekenttä (Zero Field Point), joka on yksi tapa ymmärtää elämän kaikkiyhteys ja antaa koherentti selitys mitä moninaisimmille, näennäisesti toisistaan riippumattomille ilmiöille. Tiedemiehet ovat toki jo pitkään tunteneet voimakasta intohimoa kaiken kattavaa teoriaa kohtaan. Toisaalta tieteen kenttä on itsessään niin sirpaloitunut ja tiedon määrä kumuloitunut niin valtavasti, että monet pitävät kattavan tieteellisen maailmanselityksen etsimistäkin jonninjoutavana energianhaaskuuna.

Usein tieteen kentän ulkopuolelta tulevat vaikutteet ovat merkinneet edistysaskeleita ja stimulanssia tieteen sisällä. Yksi tällainen historian taitekohta oli vuoden 1973 öljykriisi, joka nosti esiin kiperän kysymyksen fossiilisten polttoaineiden riittävyydestä ja globaalista haavoittuvuudesta liittyen vastaavanlaisiin energiakriiseihin.
Öljykriisin jälkeen lähdettiin uudella vakavuudella tutkimaan vaihtoehtoisia energialähteitä ja myös etsimään aivan uusia. Jotkut oivallukset johtivat sitten sellaisen kvanttifysiikan elementin tarkasteluun, jolla näytti olevan valtava potentiaalisuus. Kyse on juuri nollapistekentästä, käsittämättömän suuren kvanttienergian kentästä objektien välisessä avaruudessa. Täältä, ”kuolleesta avaruudesta”, niin kuin sanonta kuuluu, löytyy kenties vastaus aikamme kiperiin kysymyksiin mm. ihmisen tietoisuudesta, solujenvälisestä kommunikaatiosta, telepatiasta, kaukoparantamisesta, homeopatian ja muiden värähtelyhoitojen vaikutuksen selityksestä, tähtienvälisestä matkailusta sekä todellisuuden kaikkiyhteydestä, josta monet metafyysiset järjestelmät ovat puhuneet. Yksi kentän konkreettinen sovellus on vapaan energian tai avaruusenergian tutkimus, johon mm. NASA laittaa valtavasti rahaa (ks. Seppo Klapurin kirjoitus ”Uuden energian kukkaan puhkeaminen”, Minä Olen 5/01, s. 54-57).

Nollapistekenttää tutkineet pioneerit ovat hajaantuneet ympäri maailmaa ja työskennelleet usein yksinäisinä tuulenhalkaisijoina tai pienissä ryhmissä. Palkittu journalisti-kirjailija Lynne McTaggart on ollut kuin heidän keskuuteensa lähetetty elävä tiedonkeruusatelliitti. Hän itse sai eräänlaisen herätyksen energiaan ja vaihtoehtohoitoihin liittyviin asioihin kauan sitten huomatessaan, että vaikka esimerkiksi homeopatia ja kaukoparannus toimivat, niiden toimivuudelle ei ollut keksitty varsinaista selitystä. Niinpä ne oli torjuttu tieteen auktoriteetilla.
McTaggartille itselleenkään ei riittänyt vaihtoehtoisten yhteisöiden käsitykset ”hienoenergiasta”. Häntä kiinnosti, mitä tämä energia todellisuudessa oli, mistä se tuli ja oliko olemassa jokin sellainen energianlähde, jota emme todellisuudessa ymmärtäneet? Ja oliko energialääkinnässä mitään perää?
- Ajattelin itsekseni, että mikäli homeopatia toimii todella hyvin - niin kuin olin voinut omakohtaisesti todeta -, sen täytyy kertoa jotain hyvin erilaista siitä, miten ihmiskeho toimii ja samalla myös siitä, miten maailma toimii. Jonkin täytyy olla täysin päinvastoin kuin mitä vakiintuneet ideat ihmiskehon toiminnasta ja kemikaaleista, meidän fysiikastamme ja biologiastamme, julistavat. Niinpä ajattelin lähteä omalle tutkimusmatkalleni saadakseni selville, tekeekö kukaan fyysikko, biologi tai muu tutkija millään alueella mitään, mikä selittäisi asian.

Tieteen uusi kielioppi

McTaggart, joka on aiemmin kirjoittanut mm. teoksen ”What Doctors Don’t Tell You: The Truth about the Dangers of Modern Medicine”, sai kustantajansa innostumaan asiasta ja pääsi uppoutumaan aiheeseensa täysipäiväisesti neljä vuotta sitten. Vuodet ovat olleet täynnä herkeämätöntä matkustelua Yhdysvalloista Venäjälle, Euroopasta Etelä-Amerikkaan.
- Keskustelin eturintaman fyysikoiden kanssa ympäri maailmaa ja aloin hitaasti kursia kokoon sitä, mitä kukakin heistä teki ja tutki, vaihtoehtoisten näkemysten kehystä. Minua hämmästytti alusta lähtien se mitä he tekivät vaitonaisesti ja useimmissa tapauksissa ilman ulkopuolista tukea ja hyväksyntää. Nämä jännittävät tutkimukset lisäsivät tietoamme maailmasta ja itse asiassa mullistivat perinpohjin kaiken sen, mitä me ajattelemme siitä miten maailma todellisuudessa toimii.

Kirjailija ei kuitenkaan koskaan uskonut törmäävänsä niin suuriin asioihin kuin mitä vuosien tutkimustyö nosti lopulta esiin satojen haastatteluiden ja valtavaan materiaaliin perehtymisen kautta.
- Luulin että tulisimme puhumaan lähinnä sähkömagneettisista aalloista, en koskaan ajatellut että menisimme kvanttifysiikkaan ja päätyisimme lopulta nollapistekenttään. Se oli minulle shokki ja todella suuri haaste. Niinpä tutkin asioita kuukausikaupalla ja puhuin tiedemiesten kanssa, jotka monella tavoin antoivat minulle modernin fysiikan kurssin. Haastattelin useimpia huipputiedemiehiä 10-15 kertaa, he olivat hyvin paljon käytettävissäni, hyvin avuliaita ja fantastisia. Joskus minun täytyi puhua seitsemälle eri ihmiselle vain saadakseni jollekin konseptille ymmärrettävän selityksen ja omaksuakseni sen mistä he puhuivat. Jossakin suhteessa tämä työ oli myös uuden kieliopin luomista näille asioille. Koin tehtäväkseni erityylisten tutkimusten yhdistämisen koossapysyväksi kokonaisuudeksi.
McTaggartin haastattelemiin tiedemiehiin lukeutuivat mm. Harold Puthoff, Karl Pribram, Rubert Sheldrake, Fritz-Albert Popp, Edgar Mitchell, Robert Jahn, Jacques Benveniste ja William Braud, jotka kaikki ovat omien alojensa eturivin tutkijoita. Monet heistä ovat joutuneet saavuttamiensa tulosten takia joutuneet tieteen virkamiesten ja punaniskojen vainon kohteeksi.

Tieteen inkvisitio

Hyvin kuvaava on ranskalaisen lääketieteen tohtori, biokemisti Jacques Benvenisten tapaus. Hän todisti 80-luvun lopulla huolellisilla laboratoriokokeillaan, että vedellä on muisti. Viisi muuta laboratoriota neljässä eri maassa toisti kokeet samoin tuloksin. Kun tiettyjä lääketieteellisiä vasta-aineita laimennettiin jatkuvasti (niitä samalla ravistaen, niin kuin homeopatiassa tehdään), kunnes liuoksessa ei ollut enää jäljellä ainuttakaan vasta-ainemolekyyliä, liuos sai edelleen aikaan reaktion immuunisoluissa kuin vasta-aineita sisältävä liuos.
Benveniste päätteli kollegoineen, että erityistä informaatiota on täytynyt välittyä laimennus/ravisteluprosessin aikana. Benvenisten teorian mukaan molekyylien täytyy ”keskustella” toisensa kanssa soluissa; ne virittyvät toisiinsa jopa pitkän välimatkan päästä ja resonoivat samalla taajuudella.

Tutkimustulokset olivat kuitenkin vastoin biokemian hyväksyttyjä lainalaisuuksia, jotka suurelta osin nojautuivat edelleen Descartes’lta perittyihin mekanistisiin ajatuksiin, että esimerkiksi molekyylien välillä voi olla reaktioita ainoastaan kontaktin, jonkin impulssin välityksellä. Lopulta tiede asettui arvovallallaan Benvenisteä vastaan määritellen hänen tutkimuksensa pseudotieteeksi. Arvovaltainen tiedeneuvosto kertoi Benvenisten työn sensuroinnin yhteydessä, että hänen olisit tullut suorittaa muita kokeita ”ennen väitettään, että tietyt ilmiöt ovat jääneet huomaamatta kemiallisen tutkimuksen 200 vuoden aikana”. Hyvästi tieteen vapaus!
- Benvenisten mainetta tahrittiin julkisuudessa ja hän joutui lopulta uhraamaan uransa tieteen alttarilla. Hyvin kuvaavaa tilanteelle on, että kun hänen tutkimuksensa tulokset pyrittiin sitten mitätöimään lopullisesti ja kokeet toistettiin useassa tutkimuskeskuksessa, eikä niitä sitten kuitenkaan pystytty kumoamaan, tuloksista vaiettiin moniksi vuosiksi. Lopulta ne julkaistiin mitättömässä lehdessä. Jos taas Benvenisten tutkimukset olisi pystytty lopullisesti kumoamaan, se olisi varmasti nostettu tiedejulkaisujen otsikoihin.

Tässä jälleen esimerkki siitä, kuinka vakiintunut tiede varjelee ”totuuksiaan” hyvin mustasukkaisesti. Mukana on joskus myös poliittisia ratkaisuja, jotka eivät perustu totuudellisuuteen. Thomas Kuhn kirjoittaa tärkeässä teoksessaan The Structure of Scientific Revolutions, tieteellisten vallankumousten luonne, kuinka ”normaalitiede” puolustaa reviiriään, kunnes yleisesti hyväksytyistä väittämistä poikkeavat tulokset alkavat hiljalleen nakertaa valtatieteen kivijalkaa.
Lopulta koko tieteen perusrakennelma, ”tieteen kirkko”, järkkyy niin kuin kävi esimerkiksi suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan täydentäessä ja osin korvatessa newtonilaista, horjumattomana pidettyä näkemystä maailman fysikaalisesta mekaniikasta.

Tällainen tieteellinen vallankumous, paradigmanvaihdos, niin kuin sitä kuhnilaisittain kutsuttaisiin, on parhaillaan menossa. Prosessiin kuuluu väistämättä vanhan kuolemista, jotta uusi voisi syntyä. Kuten modernin tieteen pioneeri Nils Bohr kirjoitti: ”Tiede kehittyy hautajainen hautajaiselta.”

Sci-fimpää kuin sci-fi

Ensimmäiset nykyiseen tieteen vallankumoukseen liittyvät askelet on otettu jo kauan sitten. Esimerkiksi Karl Pribramin käänteentekevien aivotutkimusten perusajatukset aivojen holografisesta toimintamallista ovat vuosikymmenten takaa. Vasta nyt ihmiset ovat todella alkaneet ymmärtää noiden ajatusten syvyyttä ja merkitystä.
- Kirjan ehkä vallankumouksellisin ajatus minulle itselleni on se, että muisti ei ole aivoissamme, muisti on ”tuolla jossain”, se on olemassa taajuuksina holografisessa nollakentässä. Ja myös ajatus aivojen toiminnasta, idea aivojen resonanssista ajan ja paikan tuolla puolen olevassa kentässä sijaitsevaan informaatioon. Esimerkiksi nyt katsoessani sinua luen itse asiassa nollapistekentässä olevaa kvantti-informaatiota ja luon virtuaalisen kuvan sinusta. Pribram työskentelee nyt sen ajatuksen kanssa, että on olemassa tällainen valtava informaatiovarasto ja että me pääsemme sen sisälle, lähetämme sinne ja otamme sieltä informaatiota. Ja että meidän älymme sijaitsee juuri tässä kentässä. Kun saamme esimerkiksi nerokkaita ajatuksia ja oivalluksia, kun inspiroidumme, olemme hyvässä kontaktissa kenttään.

Olkoon Kenttä kanssasi!, saattaisi oman aikamme Jedi-soturi McTaggartin kirjan luettuaan mukailla Tähtien sodasta tuttua tunnuslausetta. Tämä sykkivä energiakenttä on McTaggartin mukaan ”olemuksemme ja tietoisuutemme keskeinen kone, olemassaolomme alfa ja omega. Kenttä on se voima, joka lopulta ratkaisee sen, olemmeko terveitä tai sairaita, voima johon meidän tulee saada syvä yhteys tervehtyäksemme.”

Myös mm. Fritz-Albert Poppin, Dean Radinin ja Roger Nelsonin tutkimukset ovat hiuksia nostattavia - ja ne tulevat hyvin lähelle asioita, joita eri henkisissä yhteisöissä on pohdittu jo pitkään. Biofyysikko Popp on tutkinut solujen ja niiden sisältämän DNA:n heikkoa valosäteilyä, jota hän kutsuu biofotonisäteilyksi. Hän havaitsi, että kaikki elävät elävät asiat yksinkertaisista kasveista eläimiin ja ihmisen monimutkaisuuteen säteilivät jatkuvaa valovirtaa, ja totesi sen olevan riittävä esimerkiksi koko ihmiskehon orkestrointiin, sen prosessien ohjaamiseen.
Uus-darwinistit eivät ole kyenneet selittämään tarkasti, miten DNA kykenisi tähän. Jokaisessa solussa tapahtuu keskimäärin 100 000 kemiallista reaktiota sekunnissa. Kehomme valo voi toimia tämän solujen muodostaman orkesterikokonaisuuden kapellimestarina. Kehomme valo saattaa samalla hyvin olla avain terveyteen ja sairauteen. Popp päätyi lopulta hyvin kerettiläiseltä kuulostavaan ajatukseen, että tietoisuus on pohjimmiltaan koherenttia, yhtenäistä valoa. Ja mitä koherentimpi on sisäinen valomme, sitä parempi on terveytemme. Nollapistekenttä ikään kuin pakottaa ihmisen olemaan kynttilä.
Dean Radinin ja Roger Nelsonin - psykologian tohtoreita molemmat - tutkimukset liittyen kollektiiviseen tietoisuuteen ei ole yhtään vähemmän järisyttäviä kun Poppin tutkimustyö. Heillä on ollut käytössään huipputeknologiaa (mm. REG eli Random Event Generator), jolla voidaan tieteellisesti mitata kollektiivisessa tietoisuudessa tapahtuvia muutoksia. Nelson on työskennellyt mm. Princetonin yliopiston Global Consciousness Projectin puitteissa ja saanut merkittäviä tuloksia.
- Laitteet rekisteröivät huomattavia muutoksia globaalissa tietoisuudessa, kun suuri joukko ihmisiä ajattelee samoja asioita ja tuntee samanlaisia tunteita. Näin kävi esimerkiksi O.J Simsonin oikeudenkäynnin yhteydessä, kun tuomio julistettiin, ja prinsessa Dianan kuoleman yhteydessä. Kuitenkin suurin tietooni tullut vaikutus kollektiivisessa kentässä oli syyskuun terroristi-iskujen yhteydessä, jolloin laitteet kerrassaan villiintyivät ja tallensivat suurimmat poikkeamat verrattuna normaaliin kenttään. Ikään kuin planetaarista mieltä olisi ammuttu ja se olisi kauhistunut.

Universumin salakieli tallennettuna atomeihin

Tällaisten asioiden pohtiminen voi McTaggartin mukaan merkitä eräänlaista kvanttihyppyä meille jokaiselle, hyppyä joka sekä venyttää mielikuvitustamme että pakottaa meidät pohtimaan toisenkin kerran modernin materialismin näköalattomuutta. Mukanahan seuraa se näkemys, että voimme saada tietoa kaukaisista paikoista, jopa vierailta planeetoilta ja tähdiltä, kuten on tehty ns. remote viewing -kokeissa. Jos tämä kaikki kuulostaa enemmän tai vähemmän sci-filtä, niin on hyvä tietää, että Yhdysvaltain hallitus on jo pitkään käyttänyt tätä menetelmää vieraiden asioiden ja myös ihmisten paikallistamiseen.
- Suuri kohu nousi hiljattain, kun saatiin selville, että Yhdysvaltojen hallituksen palkkalistoilla olevat ”kaukokatselijat” ovat yrittäneet löytää ja paikallistaa terroristien tulevia iskuja sekä kenties myös löytää Bin Ladenin tällä menetelmällä. Kirjanikin sai tässä yhteydessä paljon julkisuutta, koska se kertoi asioiden taustoista, esimerkiksi Hal Puthoffin tekemistä SRI-tutkimuksista. Niiden mukaan ihmisissä on latenttina kyky nähdä mihin tahansa miltä etäisyydeltä tahansa. Kyky ei kuulu pelkästään psyykikoille, vaan meille kaikille. Kyse on jälleen siitä, että meillä on pääsy jollain tietoisuuden tasolla kaikkeen informaatioon mistä tahansa asiasta maailmassa.

Tutkijoiden mukaan ihminen kykenee laajentamaan aivojensa vastaanottomekanismeja ja pääsemään siten käsiksi nollapistekenttään varastoituneeseen informaatioon. Tämä kenttä on kuin jättiläismäinen kryptogrammi, salakirjoitus, joka on alituisesti kirjoitettu koodikielellä universumin jokaiseen atomiin - ja joka sisältää kaiken informaation maailmassa. Tietyssä mielessä, niin kuin Lynne McTaggart huomauttaa kirjassaan, nollapistekenttä sallii meidän pitävän koko maailmankaikkeutta sisällämme. Tässä tulevat heti mieleen runoilija-visionääri William Blaken sanat maailmankaikkeudesta hiekanjyväsessä, ikuisuudesta silmänräpäyksessä.
- Tämä ajatus nollapistekentästä on ollut olemassa kvanttifysiikan alusta lähtien, tämä aineeton ja niin keskeinen asia, jonka Heisenberg muotoili epävarmuusperiaatteensa yhteydessä seuraavasti: ”Mikään aine ei edes alimmassa mahdollisessa lämpötilassa [absoluuttisessa nollapisteessä] tule koskaan täydelliseen lepotilaan, niinpä on olemassa jäännösliike. Ja se aiheuttaa tai luo pienen aaltomeren jopa absoluuttisessa nollapisteessä.” Mutta koska sitä ei voitu nähdä, selittää tai mitata, se jätettiin pois yhtälöstä.
Kvanttimekaniikan mukaan kyseessä on energia, joka jää jäljelle, kun muut energialähteet otetaan pois. Se on siis olemassa myös absoluuttisessa nollapisteessä, jossa on täydellinen kylmyys ja alin mahdollinen energiatila. Tätä energiaa on ollut vaikea jäljittää, koska se on kaikkialla. Me elämme sen keskellä, ja se yhdistää meidät kaikkeen muuhun. Me itse olemme perustavimmalla tasolla ei kemiallisia reaktioita vaan energeettisiä latauksia.

Mahdottoman fysiikka

Koko McTaggartin tekemä tutkimusmatka on jollain tavoin ollut sen selittämistä, joka on selittämätöntä, jotain jota voisi kutsua vaikkapa mahdottoman fysiikaksi. Meidän arkiajattelummehan toimii edelleen hyvin paljon Newtonin luoman fysiikan pohjalta. Muu maailma on meistä erillään, me olemme tottuneet ajattelemaan asioita erillisinä palasina ja itseämme erillisenä muusta maailmasta.
Ideaa siitä että kaikki muodostuu katkeamattomasta jatkumosta ja että aikaa ja paikkaa ei todellisuudessa ole olemassa on vaikea ymmärtää. Samoin ajatusta siitä että luonto ei kenties olekaan sokea ja mekanistinen, vaan avoin, älykäs ja tarkoituksenmukainen. Sen yhdistävä mekanismi ei ole onnellinen sattuma, vaan informaatio joka on koodattu ja välitetty samalla kertaa kaikkeen ja kaikkialle.
Vakiintunut tiedenäkemys - jonka myös arkikokemuksemme näyttää vahvistavan - perustuu mm. seuraavankaltaisiin ideoihin:
- Ihmisyksilö on eräänlainen eloonjäämiskone, jolle käyttövoimana ovat kemikaalit ja geneettinen koodaus.
- Aivot ovat erillinen elin ja tietoisuuden koti, jolle myös kemia - solujen keskinäinen kommunikaatio ja DNA:n koodaus - on suuressa määrin käyttövoimana.
- Ihminen on pohjimmiltaan erillään muusta maailmasta, ja hänen mielensä on eristetty hänen ruumiistaan.
- Aika ja avaruus ovat rajattuja universaaleja järjestyksiä.
- Mikään ei kulje valoa nopeammin.
Tieteen eturintaman löydöt ja oivallukset liittyen nollapistekenttään asettavat kuitenkin em. tieteen lähtöoletukset kyseenalaisiksi. Näille fysiikan ja biologian kulmakiville voidaan löytää seuraavat vaihtoehdot:
- Maailman kommunikaatio ei tapahdu Newtonin näkyvässä maailmassa vaan Heisenbergin subatomaarisessa maailmassa.
- Solut ja DNA kommunikoivat taajuuksien välityksellä.
- Aivot havaitsevat ja tekevät oman muistiinmerkintänsä maailmasta sykkivissä aalloissa.
- Maailmankaikkeutta pönkittää alarakenne, joka on pohjimmiltaan kaiken tallentava väline antaen kaikelle mahdollisuuden kommunikoida kaiken muun kanssa.
- Ihmiset ovat erottamattomia ympäristöstään ja osa laajempaa kokonaisuutta. Elävä tietoisuus ei ole eristetty entiteetti. Se kasvattaa järjestystä muussa maailmassa.
- Ihmisten tietoisuudella on hämmästyttävä kyky parantaa ihmistä itseään ja myös maailmaa - tavallaan tehdä maailma sellaiseksi kuin minkälaisen me haluaisimme sen olevan.

Tällaiset näkemykset ovat tietysti kuin punainen vaate materialistiselle ajattelutavalle, esimerkiksi uus-darwinismille, joka näkee maailman eräänlaisena kylmänä koneena sekä elämän satunnaisena, riistämiseen pohjautuvana, tarkoituksettomana ja yksinäisenä, suorastaan evolutionaarisena vahinkona tai tapaturmana. Voimme nähdä kaikessa, että tämä ajattelutapa on tullut tiensä päähän ja tarvitaan uutta näkemystä, joka tuo jälleen tieteen ja metafysiikan/henkisyyden/uskonnollisuuden takaisin elävään yhteyteen.

Upouusi - ja samalla ikivanha

Kun puhumme nollapistekentästä, koko ajatus tulee hyvin lähellä joitakin jo kauan sitten eri metafyysisissä järjestelmissä esiintyneitä käsitteitä, kuten eetterikenttää tai -verkkoa, kosmista intelligenssiä tai akashisia aikakirjoja, joihin kaikki maailmankaikkeudessa tapahtuva tallentuu. Jokin yhteys löytynee myös Pythagoraalta peräisin olevaan sfäärien soiton käsitteeseen.

Tieteessäkin oli aikoinaan oletus liikkumattomasta energialähteestä, eetteristä, jonka ajateltiin täyttävän avaruuden jonkinlaisen nesteen tavoin. Nyt tieteen avantgardistit ovat palanneet tähän näkemykseen, jonka luultiin lopullisesti kuopatun Einsteinin suhteellisuusteorian myötä. Heille avaruuden tyhjiö ei ole tyhjyyttä, niin kuin perinteinen tiede on opettanut, vaan se on ”dynaamisen energian meri, kuin vaahtosuihku lähellä myrskyisää vesiputousta”, niin kuin fyysikko Harold Puthoff on asian ilmaissut.
Nollakentällä on selkeä yhteys myös elämänenergiaan (prana, ki, Chi, Tachyon jne.) ja vaikkapa jungilaiseen ajatukseen kollektiivisesta piilotajunnasta. Tai jos lähestymme kristinuskoa, niin Pyhän Hengen käsite nousee välittömästi mieleen.
McTaggartin mielestä olemme löytäneet uudestaan jotain, mikä on ollut tiedossa jo aikakausia sitten.
- Annamme sille tieteellisen kehyksen. Se juuri on niin kiinnostavaa koko tällä alueella. Kyseessä ei ole mikään uusi juttu, ihmiset ovat intuitiivisesti ymmärtäneet mistä on kyse, esimerkiksi jotkut joogit. Myös monet perinteiset kulttuurit kuten Australian aboriginaalit ovat ymmärtäneet jonkin puolen asiasta tai ehkä jokin kokonaisuuden. Nythän vain me, modernit, oletettavasti kehittyneet ihmiset olemme paloitelleet elämän pieniksi muruiksi ja yrittäneet nähdä asiat erillisinä. Olemme kuitenkin parhaillaan luomassa kehystä, joka todistaa että monet muinaiset uskomukset olivat oikeita. Nyt voimme esimerkiksi vertailla eri uskonnollisia näkemyksiä tai tiettyjä myyttisiä uskomuksia, ja ne alkavat tulla ymmärrettäviksi ja saattavat sopia yhteen. Kyseessä on vain eri nimi samalle asialle. Armon tila, olla nollapistekentässä.

Metafysiikan maineenpalautus

Jollain tavoin McTaggartin kirjassa on kyse myös metafysiikan palauttamisesta takaisin fysiikkaan. Metafysiikka, oppi olevaisen perimmäisestä luonteesta ja tapahtumisen perussyistä, on välillä pyritty heivaamaan kokonaan pois tieteestä.
- Kyseessä on jälleen yksi yritys pönkittää tuota hullunkurista ajatusta erillisyydestä, joka on ollut osa viime vuosisadan tiedettä ja on osa vielä tämänkin. Esimerkiksi joskus sata vuotta sitten monet ihmiset tutkivat aidosti psyykkisiä ilmiöitä, sellaiset tärkeät ihmiset kuin George Bernard Shaw tukivat tällaista tutkimusta. Ja tieteellinen yhteisö heitti sen kaiken syrjään. Sitä ennen metafysiikalla oli merkitystä, ja olisi ollut myöhemminkin, jollei kvanttifysiikkaa ja suhteellisuusteoriaa olisi löydetty.
Ongelmana oli McTaggartin mielestä, että ihmiset ymmärsivät kvanttimekaniikan väärin. Sen perustajat taas eivät.
- Kvanttimekaniikan isät ymmärsivät, mitä olivat löytäneet. He ymmärsivät metafysiikkaa, laboratorioissaan löytämiensä asioiden metafyysiset implikaatiot. Se hämmästytti heitä absoluuttisesti, jopa siihen mittaan, että jotkut heistä lähtivät tutkimaan vanhoja oppeja idästä ja lännestä saadakseen otteen siitä, minkä olivat löytäneet.

Schrödinger lähti tutkimaan hindufilosofiaa, Nils Bohr Taoa ja kiinalaista filosofiaa, Wolfgang Pauli puolestaan psykoanalyysia, jungilaista syvyyspsykologiaa arkkityyppeineen ja kabbalaa. Heisenberg suuntautui antiikin platonistiseen teorioihin. Jos taas ajatellaan oman aikamme merkittäviä tieteellisiä visionäärejä, niin englantilainen biologi, ns. morfogeneettisten kenttien isä Rubert Sheldrake koki merkittävän oivalluksen intialaisessa temppelissä, kun taas Fysiikka ja Tao -kirjan kirjoittaja Fritjof Capra sai vastaavanlaisen kaikkeuskokemuksen meditoidessaan valtameren äärellä ja Edgar Mitchell avaruudessa lähdettyään paluumatkalle Kuusta.
Näistäkin esimerkeistä voi nähdä, että tieteen eturintamalla on usein ollut elävä yhteys metafysiikkaan, niin kovasti kuin sitä on tieteen virkamiesportaan puolesta yritetty peitellä ja vähätellä, aina lähtien Newtonin kiinnostuksesta alkemiaan ja muihin vaarallisiin asioihin. Monet suuret tieteentekijät ovat ovat olleet myös filosofeja ja nähneet keinotekoisten raja-aitojen yli.

Soihtu modernin tiedon valtamerellä

Lynne McTaggartin jäntevästi kirjoitettu teos on tärkeimpiä aikoihin lukemiani opuksia. Se on saanut myös hyvän palautteen englantilaisilta lukijoilta, jotka ovat kirjoittaneet mm, että ”teos muutti maailmankatsomukseni” ja ”se antoi minulle tieteellisen selityksen kaikelle sille, johon olen intuitiivisesti uskonut.”
McTaggartin on halunnut antaa lukijoilleen näkemyksiä uuden tieteen kihelmöivistä tuloksista ja myös ajatuksen, että tiede voi jälleen antaa todellisuudesta ehjän kokonaisuuden idean, joka voisi silloittaa tieteen ja henkisen katsomuksen välistä kuilua. Toivoa sopiikin, että ”The Field” toimisi keskusteluyhteyden avaajana ja voimistajana tieteen ja henkisyyden edustajien välillä. Sitä voisivat hyötyä molemmat.

McTaggartin ajatuksissa pyörii jo seuraava teos, joka toisi kentän lähemmäksi konkretiaa ja ihmisten omaa, jokapäiväistä elämää.
- Tulen tarkastelemaan edelleen kaikkea tieteellisestä näkökulmasta. Minua kiehtoo esimerkiksi, kuinka tämä nollapistekentän ajatus soveltuu maan energioihin, kaivon katsomiseen, ley-linjoihin ja miten ne vaikuttavat ihmisten terveyteen ja mielialoihin. Löytyisikö esimerkiksi kvanttitasolta jotain sellaista, joka voisi selittää geomantian, feng shuin ja synkronisiteetin kaltaiset ilmiöt.

PS. Erityiskiitokset ystävälleni David Wardille suurenmoisesta avusta tämän artikkelin yhteydessä.Lynne McTaggart: The Field - The Quest for the Secret Force of the Universe. HarperCollins Publishers, 2001. ISBN 0 7225 3764 6.Lynne McTaggartin ja hänen miehensä Bryan Hubbardin työstä mm. What Doctors Don’t Tell You -uutislehden parissa löytyy lisätietoja seuraavilta kotisivuilta: www.wddty.co.uk ja www.thefieldonline.com.