|
 
|
Sokeriton, älä edes ajattele sitä!
Ennen joulua Ilta-lehdessä kerrottiin norjalaisesta tutkimuksesta,
jonka mukaan mm. huippusuositun Coca-Cola Lightin makeutusaineena
käytettävä aspartaami on myrkky joka tuhoaa aivosoluja.
Että se tekee pikkuhiljaa tyhmäksi. Tutkimuksen suorittaja,
tutkija Elisabeth Hetle kertoo lopettaneensa kevytjuomien käytön
kokonaan.
Norjan luonnontieteellisen ja teknisen yliopiston hyväksymän
tutkimuksen mukaan erityisesti lapset ovat vaarassa, sillä
aine vaikuttaa tuhoavasti juuri siihen osaan aivoista, jossa oppiminen
tapahtuu.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi tutkimuksen julkistuksen jälkeen,
että amerikkalaisissa tutkimuksessa todettiin jo viisi vuotta
sitten aspartaamin ja aivokasvainten lisääntymisen yhteys,
mutta rajoituksia ei olla saatu aikaan, vaan aspartaamin käyttö
sen kuin yleistyy.
Edelleen Ilta-lehden mukaan Coca-Colan Pohjolan johtajan mielestä
asiaa on vaikea uskoa todeksi, ja samoilla linjoilla on myös
Suomen elintarvikeviraston ylitarkastaja Pirkko Kostamo.
Ohessa lisää väittämiä tuosta, tappavaksi
hermomyrkyksi luonnehditusta nollakalorista.
Betty Martini USA:sta kertoo luennoinneensa maailman ympäristökonferenssissa
aspartaamista, jota markkinoidaan muun muassa nimillä NutraSweet,
Equal ja Spoonful. USA:ssa oli ollut multippeliskleroosin ja elimistön
lupustaudin epidemia, eikä ollut tietoa siitä mikä
myrkky niitä oli levittänyt. Betty ilmoitti olevansa paikalla
luennoimassa juuri kyseisestä aiheesta. Seuraavassa pääkohtia
hänen luennostaan:
- Kun aspartaamin lämpötila kohoaa yli 86 Fahrenheit-asteen
(30°C), sen puualkoholi naamioituu formaldehydiksi ja sitten
muurahaishapoksi, mikä vuorostaan aiheuttaa aineenvaihdunnallisen
happomyrkytyksen (muurahaishappoa on tulimuurahaisen pistossa).
Metanolimyrkytys muistuttaa multippeliskleroosia. Tämän
vuoksi tehtiin vääriä multippeliskleroosi-diagnooseja.
Multippeliskleroosi ei ole tappava tauti, mutta metanolimyrkytys
sen sijaan on.
- Mitä tulee elimistön lupustautiin, se rehottaa lähes
yhtä yleisenä kuin multippeliskleroosi ja vaivaa erityisesti
Coca-Colan Lightin ja Kevyt-Pepsin juojia. Metanolimyrkytyksen uhrit
juovat näitä juomia 3-4 tölkkiä päivässä,
jotkut vielä enemmän. Kun uhri sairastuu aspartaamin laukaisemaan
elimistön lupustautiin, hän ei yleensä tiedä,
että siihen on syypää juuri aspartaami. Uhri jatkaa
sen käyttöä joskus niinkin pitkään, että
tauti muodostuu hengenvaaralliseksi.
- Kun saamme ihmiset vieroitetuksi aspartaamista, lupuksen oireet
tavallisesti häviävät. Valitettavasti tätä
tautia ei kuitenkaan voi parantaa. Toisaalta taas niiltä potilailta,
joiden on diagnostisoitu sairastavan multippeliskleroosia (joka
siis itse asiassa on metanolimyrkytystauti) useimmat oireet häviävät.
Olemme nähneet tapauksia, joissa näkö jopa kuulokin
on palautunut. Tämä koskee myös tinnitusta.
Aspartaamitauti?
Eräällä luennolla Betty Martini kirjoittaa kertoneensa:
“Mikäli käytät aspartaamia (NutraSweet, Equal,
Spoonful) ja kärsit fibromyalgia-oireista, kouristuksista,
äkkinäisistä kivuista, jalkojen puutumisesta, krampeista,
huimauksesta, päänsäryistä, tinnituksesta, nivelsäryistä,
masennuksesta, ahdistuksesta, puhe- ja näköhäiriöistä
tai muistikatkoista, sairastat todennäköisesti aspartaamitautia!”
Bettyn mukaan yksi ja toinen yleisön joukosta hyppäsi
pystyyn luennon aikana ja sanoi: “Minulla on juuri se! Voiko
sen parantaa?”
- Se näytti olevan hyvin yleistä.
Betty kertoi edelleen, että erään luennon yhteydessä
Ugandan lähettiläs kertoi heidän sokeriteollisuutensa
käyttävän aspartaamia! Lähettiläs sanoi
vielä, että erään tämän alan teollisuuspampun
poika ei enää pystynyt kävelemään, mikä
oli osaksi juuri tämän tuotteen syytä. Heillä
on käsissään erittäin vakava ongelma.
- Eräs luennoitsija, tri Espisto, kertoi: "Vieraillessamme
eräässä sairaskodissa siellä työskentelevä
hoitaja kertoi, että kuudella hänen Coca-Cola Lightiä
nauttivalla ystävällään oli todettu multippeliskleroosi.
Tämä ei voi olla sattumaa."
- Kun aspartaami alunperin otettiin käyttöön makeuttajana
sadassa erilaisessa tuotteessa, USA:n kongressi kuunteli asiantuntijoita.
Sen jälkeen heitä kuunneltiin vielä kahteen otteeseen,
mutta turhaan. Mitään ei olla tehty. Lääkkeitä
ja kemiallisia tuotteita markkinoivilla painostusryhmillä on
syvät taskut! Nykyään aspartaamia sisältäviä
tuotteita on yli 5000, ja PATENTTI ON JO RAUENNUT!!
- Ensimmäisen asiantuntijaistunnon aikoihin ihmisiltä
alkoi mennä näkö. Aspartaamin sisältämä
metanoli naamioituu formaldehydiksi silmän verkkokalvolla.
Formaldehydi kuuluu samaan myrkkyryhmään kuin syanidi
ja arsenikki – KUOLETTAVIA MYRKKYJÄ!! Valitettavasti
se tappaa hitaasti ja hiljaa, mutta tappaa silti ja aiheuttaa erilaisia
hermostohäiriöitä.
- Aspartaami muuttaa aivokemiaa. Se on syynä moniin halvauskohtauksiin.
Tämä myrkky muuttaa aivojen dopamiinitasoa. Voi vain kuvitella,
mitä se tekee Parkinsonin tautia sairastaville potilaille.
Se aiheuttaa myös syntymävaurioita. Ei siis ole minkäänlaista
syytä nauttia tätä tuotetta.
Kevytjuoma ei ole dieettituote!
- Kongressin pöytäkirjassa luki: “Se saa ihmiset
himoitsemaan hiilihydraatteja ja näin se lihottaa”. Diabetes-spesialisti
ja aspartaamimyrkytyksen asiantuntija tohtori J.H. Roberts kertoi,
että saatuaan potilaitaan vieroitetuksi aspartaamista, näiden
paino laski kymmenkunta kiloa. Formaldehydi varastoituu rasvasoluihin,
erityisesti lantion ja reisien alueelle.
- Erityisen vaarallista aspartaami on diabetesta sairastaville.
Kaikki lääkärit tietävät mitä puualkoholi
tekee diabeetikoille. Tiedämme lääkäreitä
jotka uskovat potilaidensa sairastavan verkkokalvotautia (retinopathy),
kun itse asiassa heidän sairautensa on aspartaamin aiheuttama.
Aspartaami saa veren sokerin heittelehtimään ja se aiheuttaa
monille shokkitilan. Valitettavasti monia on myös kuollut.
- Amerikan lääkäriliiton (The American College of
Physicians) konferenssissa ihmiset kertoivat, että jotkut heidän
sukulaisistaan olivat vaihtaneet sakariinin aspartaamituotteeseen
ja päätyneet sen seurauksena shokkitilaan. Heidän
lääkärinsä eivät pystyneet saamaan veren
sokeria hallintaan, joten potilaat kärsivät ensin muistinmenetyksestä
ja joutuivat sitten kooman ja kuolivat.
- Muistinmenetys johtuu siitä, että aspartaamihappo ja
fenyylialaniini (phenylalanine) ovat hermomyrkkyjä ilman proteiinin
muita aminohappoja. Ne ohittavat siksi aivojen veriesteen ja rappeuttavat
aivosoluja. Tohtori Russell Blaylock, joka on huomattava neurokirurgi
Jacksonissa, Mississippissä, sanoi: “Nämä ainesosat
tappavat aivosoluja ja aiheuttavat näin erilaatuisia aivovaurioita.”
Tri Russell on kirjoittanut teoksen EXCITOTOXINS: The Taste That
Kills (Tappava maku).
- Tohtori Roberts on hänkin kirjoittanut kirjan nimeltä
Defense Against Alzheimer’s Disease (Puolustautuminen Alzheimerin
tautia vastaan). Hän kertoo kuinka aspartaamimyrkytys on yleistymässä
Alzheimer-tapauksissa, ja näin todella on.
- Erään sairaskodin hoitaja kertoi, että hoitoon
on tuotu vain noin 30 vuoden ikäisiä Alzheimerin tautia
sairastavia potilaita.
- Tri Roberts tajusi mitä oli tapahtumassa, kun aspartaamia
alettiin markkinoida. Hän sanoi: “Diabetes-potilailla
ilmeni muistihäiriöitä, sekavuutta ja näön
heikkenemistä.” Amerikan lääkäriliiton
konferenssissa lääkärit myönsivät, etteivät
tienneet asiasta. He olivat vain ihmetelleet halvausten yleisyyttä
(aspartaamin fenyylialaniini madaltaa halvauskynnystä ja kuluttaa
loppuun serotoniin, mikä taas aiheuttaa maanisdepressiivisyyttä,
paniikkikohtauksia, raivotiloja ja väkivaltaa).
- Juuri ennen konferenssia Norjasta käsin tiedusteltiin tämän
myrkyn mahdollista vastalääkettä, koska sielläkin
on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Tätä “myrkkyä”
on nykyään saatavissa yli 90 maassa maailmassa. Onneksi
konferenssiimme osallistui eri kansakunnista puhujia ja lähettiläitä,
jotka lupasivat auttaa. Pyydämme sinuakin olemaan avuksi.
Betty Martini kertoo olevansa varma, että aspartaamin luoja
MONSANTO on tietoinen tämän myrkyn vaarallisuudesta.
- Se kuitenkin rahoittaa Amerikan lääketieteellistä
yhdistystä (American Medical Association), Amerikan ruokavalioyhdistystä
(American Dietetic Association), kongressia ja Amerikan lääkäriliiton
(American College of Physicians) konferenssia. Jopa New York Times
on julkaissut artikkelin, missä kerrottiin Amerikan ruokavalioyhdistyksen
saavan rahaa elintarviketeollisuudelta sen tuotteiden hyväksymiseen.
Tämän vuoksi yhdistys ei ymmärrettävästi
voi arvostella lisäaineita tai paljastaa yhteyttään
Monsantoon.
Miten pahaksi asia on päässyt?
Betty kertoo että erästä äitiä pyydettiin
lopettamaan antamasta NutraSweetilla makeutettuja tuotteita lapselleen.
- Lapsi sai kaatumatautikohtauksia päivittäin. Äiti
soitti lääkärilleen, joka puolestaan soitti ruokavalioyhdistykselle
(ADA), joka taas kehotti lääkäriä olemaan luopumatta
näiden tuotteiden suosittelemisesta. Yritämme yhä
saada äitiä vakuuttuneeksi siitä, että todellinen
syyllinen kohtauksiin on aspartaami. Aina kun saamme jonkun ihmisen
lopettamaan aspartaamin käytön, kohtaukset loppuvat. Jos
lapsi kuolee, tiedät kyllä mikä sen aiheutti ja mitä
meillä on vastassa.
- Aspartaamin aiheuttamia oireita on kirjattu 92, koomasta kuolemaan.
Suurin osa oireista on hermostollisia, koska aspartaami tuhoaa hermostoa.
Aspartaami on osittain syypää myös niin sanottuihin
arvoituksellisiin “aavikkomyrsky” (Desert Storm) ongelmiin
Kuwaitin kriisin jälkeen. Kirvely kielessä ja muutkin
ongelmat (käsitellään 60 tapauksessa) saattavat olla
suoraan aspartaamituotteiden käytön aiheuttamia oireita.
Useita tuhansia autonlavallisia dieettijuomia toimitettiin aavikkomyrskyjoukoille
(Desert Storm troops). (Muistathan, että kuumuus voi vapauttaa
metanolin aspartaamista 30°C lämpötilassa.) Laivatut
dieettijuomat makasivat auton lavoilla 50°C kuumuudessa Arabian
auringon alla viikkokausia. Palveluksessa olevat miehet ja naiset
joivat niitä kaiken päivää. Kaikki heidän
oireensa viittaavat aspartaamimyrkytykseen.
- Tri Roberts sanoo: “Aspartaamin nauttiminen hedelmöityksen
aikana voi aiheuttaa syntymävaurioita.”
- Lastenlääkäri ja perintötieteen professori
tohtori Louis Elsas sanoi puhuessaan kongressille Emoryn yliopistossa:
“Fenyylialaniini kiteytyy istukkaan aiheuttaen jälkeenjääneisyyttä.”
Ensimmäisissä laboratoriotesteissä eläimet saivat
aivokasvaimia, fenyylialaniini hajoaa DXP:ksi (eräs aivokasvainagentti).
Kun tohtori Espisto oli pitämässä luentoa aspartaamista,
eräs yleisön joukossa istuva neurokirurgi sanoi: “Kun
aivokasvaimia on leikattu, niistä on löytynyt huomattavia
määriä aspartaamia.”
- Vaikka FDA on jo vuosikausia hyväksynyt Stevian (joka on
ruoka-aine, ei lisäaine, ja joka auttaa sokeriaineenvahdunnassa
ja olisi näin ihanteellinen aine diabeetikoille) ravintolisäksi,
se on nyt uskollisuudesta Monsantolle julistanut sen laittomaksi.
Jos tuoteselosteessa lukee SOKERITON – ÄLÄ
EDES AJATTELE SITÄ!
Lopuksi Betty Martini kertoo Sanaattori Howard Hetzenbaum tekemästä
lakialoitteesta, joka olisi varoittanut lapsia ja odottavia äitejä
aspartaamin vaaroista. Tämän aloitteen johdosta olisi
myös pantu toimeen väestötutkimuksia ilmenneistä
ongelmista (halvauskohtaukset, aivokemian muutokset, hermostolliset
muutokset ja käytöshäiriöt). Lääke-
ja kemiallisia aineita markkinoivat painostusryhmät tekivät
suunnitelman kuitenkin tyhjäksi ja päästivät
näin valloilleen kuoleman ja sairauden koirat pahaa aavistamattoman
yleisön keskuudessa. Tarvitsemmekin tutkimusapua yhä lisää
kaikkialta maailmasta saadaksemme tuon salakavalan hermomyrkyn kielletyksi
maailmanlaajuisesti, toteaa Betty vielä.
- Auta sinäkin siis meitä. Monia on varoitettava. Kerro
heille näistä asioista.
Naisten syöpäkeskus (Women’s Cancer Resource Center)
Laurie Moser, apulaisjohtaja, 1815 East 41st Street,
Suite C Minneapolis, MN 55407-3425-1-800-908-8544 tai 612-729-049.
On tehtävä asioita, joita ei luule voivansa tehdä.
(Eleanor Roosevelt)

|